torstai 9. joulukuuta 2010

Kauan odotettu Carte Vitale

Eilen työpaikan sihteeri oli kyseli minulta todistusta sairausvakuutusoikeudesta (vai miten se sanotaan) ja tuskailin, minkä paperin hänelle lähettäisin. Menin kotiin ja siellä postilaatikossa minua odotti vastaus: Ranskan Kelakortti, Carte Vitale. Puolentoista vuoden odotuksen jälkeen.

Ensimmäiset hakupaperit lähetin työnantajalle jo toukokuussa 2009 ennen tänne muuttamista. Työnantajan oli tarkoitus järjestää kortti minulle. En nyt ihan muista, miten koko ruljanssi meni, mutta viime syksynä sain jopa korvauksia CPAMilta (Ranskan kela) parista lääkärikäynnistä, mutta korttia tai sen edes sen hakemuskaavaketta ei kuulunut. Kyselin asiasta ensin sihteeriltämme useaan kertaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kävin itse CPAMilla ja soitin sinne, mutta he eivät löytäneet tietojani koneelta. Syyskuussa sihteeri pyysi minua menemään uusien papereiden kanssa CPAMiin, koska hän ei itse enää osannut hoitaa asiaa. CPAMista sanottiin, että tilini on poistettu jostain syystä, tietenkin minulle ilmoittamatta, vaikka olin toimittanut heille kaikki vaaditut palkkakuitit yms. Tili piti siis tehdä uudestaan. Onneksi minulla oli mukana kaikki tarvittavat ja tarpeettomat paperit, mm. sähkölaskuja, palkkakuitteja ja avioliittotodistus, joka ei heille kelvannut, koska oli englanniksi. Pienen kiukkuitkukohtauksen jälkeen paperit saatiin jälleen liikkeelle.

CPAMissa käynnin jälkeen meni noin kuukausi ja sain Carte Vitale -hakemuspaperit. Sitten meni noin kuukausi kun vetkuttelun jälkeen sain hommattua itsestäni passikuvan automaatissa. Ja eilen sitten sain kortin. Saa nähdä, milloin uskallan mennä kysymään, ovatko lapseni ja mieheni merkitty korttiin. Onneksi se pitäisi selvitä apteekeissa olevilla lukulaitteilla. CPAMiin meno vaatii nykyään ison annoksen viitseliäisyyttä.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kirjoja

Lapsesta asti olen lukenut aika paljon kirjoja, ja nyt ulkomailla lukemisesta on tullut entistäkin rakkaampi harrastus, kun ranskalaista televisiota en viitsi katsoa. Äitini ja siskoni kanssa meillä on pieni kirjojenkierrätyspiiri ja hyvin olen saanut tänne sukulaisten mukana luettavaksi suomenkielisiä kirjoja. Tosin olen alkanut nyt enemmän lukea myös englanninkielisiä kirjoja.

Stazzylta nappasin tällaisen listan klassikoita. Kokonaan luetut boldilla ja aloitetut kursiivilla.Tavallisella tekstillä kirjoitettuja en ole avannutkaan.

1 Pride and Prejudice – Jane Austen
2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien 
3 Jane Eyre – Charlotte Bronte
4 Harry Potter series – JK Rowling
5 To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights – Emily Bronte
8 Nineteen Eighty Four – George Orwell
9 His Dark Materials – Philip Pullman
10 Great Expectations – Charles Dickens
11 Little Women – Louisa M Alcott
12 Tess of the D’Urbervilles – Thomas Hardy
13 Catch 22 – Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca – Daphne Du Maurier
16 The Hobbit – JRR Tolkien
17 Birdsong – Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye – JD Salinger
19 The Time Traveller’s Wife – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot
21 Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23 Bleak House – Charles Dickens
24 War and Peace – Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26 Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath – John Steinbeck
29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll
30 The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia – CS Lewis
34 Emma – Jane Austen
35 Persuasion – Jane Austen
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37 The Kite Runner – Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha – Arthur Golden
40 Winnie the Pooh - AA Milne
41 Animal Farm – George Orwell
42 The Da Vinci Code – Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45 The Woman in White – Wilkie Collins
46 Anne of Green Gables – LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd – Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale – Margaret Atwood
49 Lord of the Flies – William Golding
50 Atonement – Ian McEwan
51 Life of Pi – Yann Martel
52 Dune - Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility – Jane Austen
55 A Suitable Boy – Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58 Brave New World – Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61 Of Mice and Men – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 The Secret History – Donna Tartt (vielä kesken, mutta luen varmasti loppuun)
64 The Lovely Bones – Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66 On The Road – Jack Kerouac (saatoin myös lukea sisulla loppuun)
67 Jude the Obscure – Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69 Midnight’s Children – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens
72 Dracula – Bram Stoker
73 The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island – Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 The Bell Jar – Sylvia Plath
77 Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80 Possession – AS Byatt
81 A Christmas Carol – Charles Dickens
82 Cloud Atlas – David Mitchell
83 The Color Purple – Alice Walker
84 The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary – Gustave Flaubert
86 A Fine Balance – Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web – EB White
88 The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection – Enid Blyton
91 Heart of Darkness – Joseph Conrad
92 The Little Prince – Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory – Iain Banks
94 Watership Down – Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice – Nevil Shute
97 The Three Musketeers
98 Hamlet – William Shakespeare
99 Charlie and the Chocolate Factory – Roald Dahl
100 Les Miserables – Victor Hugo

Lukemistani kirjoista olen pitänyt ehkä eniten Gabriel Garcia-Marquezista. Luettavien listalla ovat ainakin Irvingin Owen Meaney ja Stazzyn keskustelun innoittamana myös Ishiguro ja Marc Haddon (joulupukille vink vink). Anna Karenina minulla on kirjahyllyssä odottamassa aikaa, jolloin ei ole mitään muuta lukemista. Sellaista hetkeä tuskin on näkyvissä ihan lähiaikoina.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Ranskaa lyhyesti

Reilu viikko sitten jatkui työnantajani järjestämä ranskan kurssi. Koko syksyn odottelimme kutsua kurssille ja sitten eräänä torstaiaamuna minulle soitettiin töihin ja sanottiin, että ensimmäinen tunti alkaa 50 minuutin kuluttua.

Kurssin alkamisen kunniaksi esittelen yhden ranskan kielen piirteistä: sanojen lyhentäminen. Suomessa pitkille sanoille keksitään yleensä joku lempinimi. Esimerkiksi televisiosta tulee telkkari (joka ei lyhennä sanaa kuin yhdellä kirjaimella). Ranskassa sanasta vaan otetaan loppu pois, televisionista tulee tele. Töissä tehdään manippeja (manupulation -> manip = koe, eksperimentti). Kesän ja syksyn aikana tuli tutuksi sana manif eli manifestation, mielenosoitus, joita järjestettiin myös Nizzassa runsaasti eläkeuudistusta vastaan. Myös nimiä lyhennellään. Useasti olen kuullut vanhempien sanovan lapsilleen: "ole kiltisti, niin mennään McDo'hon", eli hampurilaiselle.

Asuntoasioita

Nykyinen asunto ei ole mikään huippulukaali, vaikka ylimmässä kerroksessa sijaitseekin. Viime aikoina on ollut kaikenlaista häiriötä.

Ensin tuli kylmät säät. Kuten viime vuonna, lämmöt tulivat pattereihin liian myöhään ja palelimme kunnolla pari päivää, ennen kuin tajusimme, että odotellessamme voimme lämmittää asuntoa ilmastointilaitteella. Kun vesi viimein saatiin pattereihin, tuli lisää hankaluuksia. Patterit lirisevät ja lorisevat ja välillä yskivätkin kovaäänisesti. Siksi niitä pitää ilmata päivittäin, mikä ei välttämättä edes auta. Huoltomiehetkin on niitä käynyt ihmettelemässä ja vaihtoivat pari katolle menevää ilmausputkea, joista toinen tulee alakerrasta.

Siitä päästäänkiin luontevasti toiseen asiaan, alakertaan. Siellä vaihtui omistaja, ja uusi omistaja remontoi asunnon huolella. Seiniä on kaadettu ja melkoista mekkalaa pidetty. Tosin se ei minua ole haitannut, kun olen päivät töissä. Lisäksi täällä rakennustyöläisten työpäivä alkaa vasta kahdeksalta, eikä aikaisemmin, niin kuin Suomessa usein. Miksi ne muuten Suomessa aloittaa jo seitsemältä?

Ja viimeiseen seikkaan. Tänä syksynä täällä on satanut harvinaisen usein (1-2 päivää viikossa) ja paljon. Muutama viikko sitten satoi niin, että vettä tuli katon läpi hissikuiluun. Hissihän tietenkin meni rikki. Se tarkoitti sitä, että työpäivän jälkeen jouduin kantamaan kauppakassia seitsemänteen kerrokseen. Onneksi nelivuotiaamme ei ollut moksiskaan moisesta kiipeämisestä. Hissin korjaamiseen menikin sitten kolmisen viikkoa.

Ei varmaan olla Nizzan ainoita asukkaita, joille sateet tietävät ongelmia. Täällä yleensä sataa niin harvoin, että mahdollisia halkeamia rakenteissa ei vaan huomata.

torstai 4. marraskuuta 2010

Lapsena

 
Näihin en ole ennen vastaillut, mutta kun kerrankin sain oikein kutsun Airellelta, niin pitäähän sitä kokeilla.
 
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen ”Mikä sinusta tulee isona? ”
- Mieleeni tulee ainakin poliisi, talonmies ja kioskinmyyjä. Vähän vanhempana sitten lääkäri. Enpä tainnut tietää mitään sellaisesta ammatista kuin tutkija.

2. Mistä sarjakuvista pidit eniten?
- Mummulassa serkkujen luona luettiin Aku Ankkaa, kun sitä ei saanut kotona lukea. Asterixit, Tintit ja Lucky Luketkin on kyllä tullut luettua.

3. Lempileikkejäsi
- Huonosti muistan lapsuuttani, mutta mieleeni on jäänyt Miss Maailma -leikki, jossa minut kruunattiin voittajaksi isompien tyttöjen askartelemalla hienolla kruunulla. Edustin Intiaa, koska minulla oli rupi otsassa. Jotkut tytöt väittivät minun voittaneen siksi, että olisin muuten ruvennut itkemään.
 
4. Parhaat synttärisi ja miksi?
- Oikeasti en muista yhtiäkään synttäreitä, ainoastaan pari niistä otettua kuvaa. 
 
5. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
- Hypätä laskuvarjolla ja osata soittaa pianoa. No ehtiihän sitä.

6. Ensimmäinen lempiurheilulajisi 
- En nyt tiedä, onko se mitenkään lempi-, mutta uinti. Sain jopa kultamitalin jossain piirimestaruuskilpailussa, kun voitin 25m selkäuinnissa. Olin ainoa osaanottaja, enkä voinut osallistua 50m uintiin, koska en osannut tehdä käännöstä.
 
7. Ensimmäinen musiikki-idolisi
- Olin esikoulussa, kun Jonna (Tervomaa) oli ihan paras. Sitten tuli Dingo.
 
8. Paras joulu- tai muu lahjasi
- Lapsuudesta tulee vaan mieleeni kampauspää, jolle tehtin kampauksia ja meikkejä. Ja ensimmäinen (ja olikohan myös ainoa) Barbie-nukkeni, jolla oli hienot vaaleanpunaiset vaatteet.
 
Ja laitetaan viesti eteenpäin Njallalle, josta ei pitkään aikaan ole kuulunut mitään.
 

lauantai 23. lokakuuta 2010

Eze ja taas

Viime lauantaina kävimme kylässä, jolla on vaikeasti lausuttava nimi, Eze. Kerrottakoon ensin, että paikka koostuu kahdesta osasta. Merenrannalla on Eze-sur-mer, jonne pääsee helposti junalla, ja korkeammalla sijaitsee Eze village, jonne pääsee Nizzasta bussilla. Jos vahingossa menee merenranta-Ezeen, joutuu nousemaan noin tunnin verran mäkeä ylös.


Tällä kertaa kävimme Eze villagessa. Kimmokkeena vierailulle oli kylässä järjestettävät Gourmet-päivät. Lauantai-iltapäivä oli omistettu lapsille ja siksi sinne menimmekin italialaisen tuttavaperheen kanssa. Lasten gourmet-iltapäivä ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Isossa teltassa oli lapsille sokkomaistajaisia, marsipaanimuovailua, piirtämistä, sumopainia ilmapuvussa (varmaankin muistutuksena siitä, miten voi käydä, jos liikaa gourmeilee), piirtämistä ja kasvomaalausta musiikin pauhatessa kovalla. Kiertelimme myös pienessä ja vanhassa Ezen kylässä, joka oli ihan kaunis, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Italialainen tuttavamme sanoikin, että Italia on täynnä tällaisia pikkukyliä.

 Ezen kylässä sijaitsee myös Bonon kesämökki. Mikäköhän se noista olisi?

Näimme kolmipyöräisen moottoripyörän.
Ezessä on myös viiden Michelin-tähden ravintola. Esim. Heineken 12e, kaviaari 18e gramma... Emme kuitenkaan gourmet-päivän päätteksi menneet tänne, vaan napostelimme tapahtuman päättyessä sokkomaistajaisista jääneitä herkkuja ja kävimme kylän ravintolassa syömässä hikiset paninit, kun illallista ei vielä tarjoiltu.

Ehkä tulemme Ezeen vielä uudestaankin. Nyt vierailu jäi melko lyhyeksi, koska bussia, jolla meidän oli tarkoitus mennä, ei tullut, ja jouduimme odottelemaan seuraavaa tunnin verran. Näkemättä jäi ainakin Ezen eksoottinen puutarha ja näköalapaikat.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Härveleitä

Ranskalaisten sähkölaiteinnostus taitaa näkyä ruuanlaittovehkeissä. Tällaisen listan sain, kun selasin ranskalaisen super (vai liekö hyper-) markettiketjun gourmetpäivien kataloogia. Jätin pois listasta kaikki perussekoittajat ja sellaiset, mitä ihmisillä yleensä on. Ja nämä laitteet ovat siis itsenäisiä vehkeitä, eli ei tarvitse hellaa tai uunia.

jugurttikone
leipäkone
höyrykeitin (olen kuullut, että täällä käytetään usein myös vauvanruuantekolaitteita. Liekö sama vehje?)
raclettegrilli
lettupaistin
vohvelirauta
vakuumikone
termoblenderi (tällä voi siis lämmittää ja sekoittaa esim. kasvissosekeittoja)
mehulinko
sitruspuristin
tajinekeitin
riisikeitin
multikeitin
vokkipaistin
fonduekeitin
pizzapaistin
lihamylly (ei sähköinen)
pastakone
myslipatukkakone!
rasvakeitin ilman rasvaa (ruokalusikallinen öljyä kahteen kiloon ranskalaisia)
olutannostelija
shamppanjajäähdytin

Meilläkin voisi olla tarvetta tuollaisille keittimille, kun sähkölevyjä on vain kaksi ja uuni tuollainen pieni yhdistetty mikro-grilli-kiertoilmauuni, mikä lienee yleistä täälläpäin. Paitsi että ei ne lisälaitteet mihinkään mahtuisi, enkä kyllä oikeasti sellaisiin viitsisi rahoja tuhlata.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Italialaista Nizzassa

Italialaista ruokaa ei ole vaikea löytää Nizzassa, joka sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Italiasta. Yleensä se vaan tarkoittaa pizzaa ja pastaa. Kelvollinen pizza-pasta paikka on esim. rue de la Préfecturella vanhassa kaupungissa sijaitseva Pasta Basta, jossa kannattaa ottaa valmis menu tai esim. pastiksessa liekitettyjä jättikatkarapuja pastan kera.

Mutta jos haluaa syödä vähän parempaa italialaista ruokaa, kannattaa käydä La Vogliassa tai Favolassa, jotka molemmat sijaitsevat Cours Saleyan kulmalla ja kuuluvat samalle omistajalle. Alkupalaksi kuuluu ehdottomasti ottaa antipastilautanen, josta riittää syötävää varmaan noin neljälle, mutta kahdestaankin sen kyllä jaksaa syödä. Oletan, että lautasen sisältö vaihtelee jonkin verran, mutta tänään siinä oli ainakin erilaisia ja eritavoin valmistettuja vihanneksia, sieniä, mereneläviä, leikkeleitä, juustoja ja salaattia. Varmasti löytyy jotain kaikkien makuun, minusta kaikki lautasella oli hyvää (jopa mustekala, josta olen täällä oppinut tykkäämään). 

Pääruuaksi oli tarjolla tietenkin pizzaa ja pastaa. Itse emme niitä ottaneet, mutta naapuripöytiä vakoiltuamme totesimme annokset suuriksi ja herkullisen näköisiksi. Mies otti Voglian salaatin, jossa oli lähinnä iso määrä ilmakuivattua kinkkua, melonia, mozzarellaa ja salaattia (sisältäen eri lajeja salaattia.) Minä otin lampaankyljyksiä artisokalla, ja oli kyllä herkullista. Liha oli todella mureaa ja öljyssä lillutettu artisokka "kevensi" annosta. Tyttärelle riitti herkkupalat alkuruuasta ja lautasellinen ranskalaisia.

Jälkiruoka oli taas kokemus. Mies otti sitruunajäätelöä vodkalla, joka oli raikkaampi vaihtoehto. Minä ja tytär otimme kolmen suklaan moussen, josta sanottiin ruokalistalla, että "vous jamais vu". No ei ollut nähty. Mousse tuli noin puolentoista litran kulhossa ja sitä oli ainakin puoli litraa, eikä se ollut edes niin ilmavaa kuin yleensä. Luonnollisesti annos tuotiin tyttären eteen ja naapuripöytäläiset katsoivat meitä naureskellen. No eihän siitä jaksanut mitenkään syödä kuin kolmanneksen, vaikka se tosi hyvää olikin.



Ja mitäs vielä. Enemmän sai ruuasta maksaa kuin useimmissa ravintoloissa, mutta hinta-määrä-laatu-suhde oli kohdallaan. Palvelu oli ystävällistä ja vähäeleistä - sopii suomalaisille. Tännekin tullaan uudelleen!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Keidas keskellä Nizzaa

Usein olen valitellut, että ilman autoa on täällä Nizzassa vaikea päästä metsään. No eipä sitten ollutkaan, en vaan ollut mistään kuullut tästä keitaasta. Puolentoista kilometrin päässä kotoamme (eli yhtä kaukana kuin ranta) sijaitsee Estienne-d'Orvesin luonnonpuisto, joka on alhaalta ylös kukkulalle ulottuva luonnonvarainen puisto/metsä. Ylös pääsee joko kävelytietä tai rakennettuja polkuja pitkin. Nousu on aika huima, mutta ylhäältä avautuvat maisemat yli Nizzan korvaavat vaivannäön.

 Nizzan päällä kulkeva pikatie (näkyy keskellä kuvaa) näyttää hauskalta ylhäältä päin. Jotenkin näyttää kuin se olisi maantasossa, vaikka sijaitsee samalla korkeudella kuin asuntomme, joka on kuudennessa kerroksessa

Maisemat vetävät vertoja Nizzan perinteiseltä näköalapaikalta, Colline du chateaulta näkyville, onhan tämä kukkula Linnakukkulaa korkeammalla. Korsikan korkeinta huippuakin (jonka huhujen mukaan pitäisi näkyä Nizzaan asti) yritimme tähyillä ja arvelimme sen olevan kohdassa, jossa horisontti oli hiieman röpelöinen ja jonne Korsikan laiva oli matkalla.

Toinen ihana puoli paikassa oli hiljaisuus. Toki kaupungin melu kuului ylös asti, mutta se tuntui erilaiselta, kun ei itse ollut keskellä melua. Ylhäällä oli eväidensyöntipaikkoja, mutta ihmisiä vähän, ottaen huomioon, että oli kaunis sunnuntai-iltapäivä. Eikö silloin yleensä käydä perheen kanssa ulkoilemassa? Ehkä nizzalaiset olivat lähteneet autoillaan kauemmas vuorille. Siinä ehkä myös syy siihen, miksi en ole paikasta liiemmälti kuullut. Jos täällä halutaan luontoon, mennään autolla jonnekin jossa on vielä hiljaisempaa.

Ja vielä lapsinäkökulmaa. Kävelemään paljon tottunut nelivuotiaammekin jaksoi huipulle asti. Hyvillä rattaillakin sinne pääsee tietä pitkin, jos jaksaa työntää. Puistossa on myös aitaus, jossa on vuohia, kanoja ja kovaäänisiä hanhia. Puiston alaosassa on hyvä leikkipuisto, jossa on kiipeilytelineitä ja vehkeitä myös pienemmille lapsille.

Tänne kyllä tullaan uudestaan!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Paluu arkeen

Viime viikolla minulla ja tyttärellä loppui lomat. Mies lomaili heinäkuun tyttären kanssa ja minä elokuun. Kolme viikkoa elokuusta vietimme Suomesta nauttien. Melkoista matkustamista se taas oli, olimme yötä yhteensä kahdeksassa eri paikassa. Mutta oli se sen arvoistakin. Tapasimme meille tärkeitä ihmisiä ja kävimme tärkeissä paikoissa (ja Muumimaailmassa, Linnanmäellä ja Herra Hakkaraisen talossa). Uudella tavalla aloin taas arvostaa Suomen lenkkeilymaastoja, järvessä uimista, Hesaria ja sitä, että lapsi saattoi leikkiä pihalla itsekseen tai muiden lasten kanssa.

Torstaina alkoi tyttärellä koulu. Vähän harmitti se, että kaksi edellisvuoden parasta kaveria ei enää tullut samaan kouluun ja kiva opettajakin vaihtui. Koulussa hieman lisäharmitusta aiheutti se, että luokat oli sekoitettu ja samalla luokalla oli vain muutama tuttu lapsi edelliseltä luokalta. Onneksi hyvä vanha kaveri löytyi välitunneilla ja hänen kanssaan sitten leikittiin kuulemma koko päivä. Uusi opettaja vaikutti mukavalta ja muutenkin tytär oli tyytyväinen päästessään takaisin kouluun.

Mainitsin työpaikalla tuosta luokkien sekoittamisesta ja erään työkaverin mukaan se on tapana ainakin täällä Nizzassa. Että lapset oppisivat luomaan uusia verkostoja joka vuosi ja opettelisivat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. No onhan se tietenkin totta, mutta itse pitäisin parempana että opeteltaisin luomaan ihmissuhteita vähän pidemmällä aikavälillä. Eihän nyt yhdessä lukuvuodessa ehdi tutustumaan kaikkiin 26 luokkakaveriin. Toisaalta taitaa olla niin, että suurin osa suhteista muodostuu välitunneilla, kun leikitään vapaasti ja silloin on paikalla myös muiden luokkien oppilaat.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Juoksua

Saatuani toukokuussa joululahjaksi uuden sykemittarin rupesin taas käymään lenkkeilemässä. Voisi kuvitella, että Nizzan rantabulevardi on mitä ihanteellisin lenkkeilypaikka, mutta minusta se ei ole. Onhan jalkakäytävä toki leveä ja ihana merituuli puhaltaa kasvoihin, mutta toisella puolella on vieressä iso, ainakin nelikaistainen erittäin suosittu autotie. Oikeasti Nizzasta on vaikea löytää kivoja juoksupaikkoja ja täällä harva juoksee. Rantabulevardia lukuunottamatta kaikkialla on mäkiä, eikä missään isoja puistoja, joissa voisi juosta pitempää matkaa. Jalkakäytävät ovat kapeita, eikä kaupungin laidoilla kukkuloilla niitä ole ollenkaan. Eli juokseminen täällä vaatii hyvää motivaatiota.

Juoksumotivaatiota parantamaan työkaverini perusti laitoksellemme juoksuklubin. Joka tiistai-ilta ajamme autolla yhdelle kukkuloista, jossa on 1,7 kilometrin pituinen hiekkatie ja hienot maisemat merelle asti. Hieman huvittavaa on, että tämä kuoppainen, valaisematon tienpätkä on Nizzan ainoita juoksuratoja ja siis myös täynnä juoksijoita. Tätä pientä tietä sitten juostaan edestakaisin. Ilmeisesti se sitten pidemmän päälle käy tylsäksi, kun tänäänkin sain kaksi kommenttia vierailta miehiltä hitaasta "juoksu"tyylistäni. Toinen sanoi: "Il faut courir!" ja toinen: "accelez!".

Juoksuklubi sinänsä on hyvä idea. Muiden seurassa tulee helpommin lähdettyä lenkille ja minulla tulee myöskin juostua kovempaa. Tulee vaan ikävä Helsingin harvaan kokoontunutta juoksuklubiamme, joka pääsi ilman autoa juoksemaan Seurasaaren kauniisiin maisemiin...

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Älä kolhi vuokra-autoa!

Lauantaina pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Noin viikon ajan ennen muuttoa pakkasimme, stressasimme ja kiistelimme, kumpi joutuu ajamaan muuttoautoa. Tavaraa oli kertynyt vuoden aikana ihmeellisen paljon. Vuosi sitten tänne muuttaessamme meillä oli noin kolme matkalaukullista tavaraa, nyt tarvittiin muuttoon pakettiauto ja neljä apulaista. Muutto sujui hyvin, lukuun ottamatta kolhua jonkun vieraan autossa. Se syntyi, kun mieheni, joka ei ole ennen ajanut pakettiautoa, kolhaisi kääntyessään tien risteykseen (väärin) parkkeerattua autoa. Seurauksena oli auton vuokrauksessa annetun 900 euron takuun menetys, joka kirpaisee aika lailla. Opetuksena oli: Jos kolhit vuokra-autoa, kolhi sitten kunnolla, jos jostain syystä tekee mieli ajaa romurallia. Sama 900e menee niin pikkunaarmusta kuin isommastakin vauriosta.

Uusi asunto on tuntunut kivalta. Tilaa on paljon, vaikka aika paljon on myös kalusteita, koska asunto oli kalustettu ja halusimme silti tuoda tänne myös omiamme. Jotenkin myös arveluttaa ruveta myymään jääkaappia ja astianpesukonetta, jos jostain syystä joutuisi vielä vaihtamaan asuntoa. Toivottavasti ei, koska nyt tämä tuntuu meille hyvältä. Ai niin, ja tervetuloa kylään! Nyt meillä on vierashuonekin.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Ranskaa kotona

A la maison on ne parle que francaise. Siis tänään sai kotona puhua vain ranskaa, määräsi tyttö, ja niin puhuttiin. Kaikki alkoi eilen, kun olimme uimassa ja yhtäkkiä tytär alkoi puhua ranskaksi kaiken sanottavansa: "Maman, c'est quoi, ca?", "Maman, c'est pour toi, ca", "C'est très gentil". Kaikki lauseet eivät ole ihan ymmärrettäviä ja lapsi puhuu itsestään sinä-muodossa, mutta olen kyllä ihan puulla päähän lyöty. Olin juuri kirjoittamassa blogiin, että koulu on loppunut ja että tytär kyllä tuntuu ymmärtävän ranskaa, mutta ei "puhua pulputa", niinkuin monet arvelivat tapahtuvan. No tapahtui niin kumminkin ja aikamoiseksi pulputukseksi tuota voi sanoa. Erityisen ranskalaiselta kuulostaa tyttären "Mais non, maman!" (No ei, äiti). Tänään keskustelu alkoi illallispöydässä ja jatkui iltasadun kautta nukkumaanmenoon asti. Jos yritin vaihtaa kieltä, tuli heti vaatimus puhua ranskaa. Tämä on minullekin parasta mahdollista harjoitusta, ja miehelle myös.

Lisäys 6.7. Kommentointi ei näy toimivan. Kommenttinne tulevat kyllä sähköpostiini, mutta eivät näy tässä

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Ranskalainen Nizza 150v

Tänään vietettiin Nizzan Ranskaan liittämisen 150-vuotispäivää. Tarkempaa tietoa tästä liitoksesta antoi Stazzy jo jonkin aikaa sitten. Jotain pienehköjä tapahtumia aiheeseen liittyen on ollut ja kaikki huipentui tänään laskuvarjohyppy- ja lentonäytökseen. Katselimme lentonäytöstä työpaikan ikkunasta ja se oli upea. Ei taida Suomessa ikinä päästä kokemaan vastaavaa. Kahdeksan hävittäjää lensi puolen tunnin ajan erilaisissa muodostelmissa ja päästeli sinistä, punaista ja valkoista höyryä muodostellen Ranskan lippuja ja jopa sydämen, jonka läpi kulki nuoli. En malttanut hakea kameraa, joten valitettavasti jäätte ilman kuvia. Illalla on vielä ilotulitus rannalla.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Asunnonvaihto

Juuri kun aloimme tuntea olomme kotoisaksi tässä asunnossa, ja toivuimme vuodentakaisesta asunnonetsimisestä, tuli tarjolle (ehkä) parempi asunto.

Pomoni hallinnoi äitinsä entistä asuntoa, jossa työkaverini asuu miehensä kanssa. Kesäkuun lopussa he ovat muuttamassa Australiaan, joten asunto vapautuu. Pomoni mietti ensin asunnon vuokraamista turisteille, mutta päätyi pitkän mietinnän jälkeen vuokraamaan sen meille. Ja miksi asunto on nykyistä parempi? Ensinnäkin asunto sijaitsee ylimmässä kerroksessa, josta on upeat näkymät vuorille. Nykyisessä näköala on kadun toisella puolella sijaitsevan veturitallin betoniseinä ja ohikulkijat saattavat vilkuttaa meille, koska asuntoomme näkyy hyvin sisälle kadulta (tiedän kyllä, että verhotkin on keksitty). Toiseksi asunnossa on kolme makuuhuonetta, joten on sitten vierashuone tai miehelle toimistohuone. Mielelläni siirtäisin hänen toimistonsa (ja ruokailutilansa) pois meidän sängyltä. Siinä päällimmäiset syyt. Hinta on toki korkeampi isommassa, mutta excelöityämme uuden ja tämän asunnon huonot ja hyvät puolet, päädyimme isompaan, siitäkin huolimatta, että nykyinen asuntomme sai paremmat pisteet.

Suurin harmi on se, että nykyisessä asunnossa on kolmen kuukauden irtisanomisaika ja meidän ja pomon miettimiset veivät liikaa aikaa ja irtisanoimme asuntomme liian myöhään. Joudumme siis maksamaan vuokria vajaan kuukauden verran päällekkäin. Tämän voimme välttää vain, jos löydämme asuntoomme vuokralaisen. Eli jos tunnette jonkun asuntoa etsivän tai haluaisitte itse vuokrata 3h+k asunnon heinäkuun alusta, ilmoitelkaa. Tai jos haluaisitte vuokrata asuntomme heinäkuussa loma-asunnoksi, sekin käy. Uusi asunto on nimittäin kalustettu.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lu Mai, lu festin de Nissa

eli Nizzan toukokuun juhlat. Monisatavuotisen perinteen mukaan vietetään Nizzan Cimiezin puistossa kevään tulon (no minusta täällä on jo kesä) juhlaa toukokuun jokaisena sunnuntaina. Vaikka tänään on helluntai (Pentecôte) täälläkin, juhla on aina ollut puhtaasti pakanallinen. Ihmeen vähän on noita juhlia mainostettu. Työkaverit eivät ole maininneet mitään juhlista ja eilen vasta sattumalta törmäsimme aiheeseen. Ehkä juhlista halutaan pitää turistit poissa?

Kauniissa Cimiezin puistossa oli paljon ihmisiä pitämässä piknikkiä. Nizza-aiheeseen liittyen myytiin muun muassa käsitöitä, syötävää ja kirjoja. Saipa tytär viimein sen ilmapallonsakin, joka jäi vappuna saamatta. Musiikki soi ja ihmiset tanssivat. Lapsille oli pomppulinna ja pehmeä kiipeilyseinä. Tunnelmaltaan juhla muistutti hieman Helsingin vappua, mutta paikalla oli pääosin lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Eli ensi vuonna taidammekin mennä viettämään vappua (joka osuu sunnuntaille) Cimieziin!
 Nämähän ovat kuin suomalaiset lavatanssit. Musiikki vaan oli jotain muuta kuin humppaa.

 Ja suomalaisia pahkakäsitöitä! Vai olisikohan sittenkin oliivipuuta...

lauantai 22. toukokuuta 2010

Merenherkkuja Nizzassa

Ajattelin nyt avartaa tämän blogin maailmaa ja alkaa kirjoittaa myös muistiinpanoja Nizzan ravintoloista. Mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Käymme kuitenkin ainakin kerran viikossa ulkona syömässä ja tykkäämme kokeilla erilaisia paikkoja. Erityistä kirjoitettavaa ei aiheesta vaan ole ennen oikein ollut, koska täällä ravintolat muistuttavat toisiaan, pizzaa ja pastaa lähinnä. Tänään kuitenkin kävimme maininnan arvoisessa paikassa, Le Café de Turin, eli Torinon kahvila.

Paikka sijaitsee Garibaldin aukion laidalla ja koostuu kolmesta paikasta, joissa on osittain sama ruokalista. Kaikista kuitenkin saa ostereita, simpukoita, mustekalaa ja muita mereneläviä. Me kävimme lounasaikaan pienimmässä paikassa, Turinissimossa. Siellä oli tarjolla ruokalistalla olevien äyriäisten lisäksi muutama salaatti, pasta ja pääruoka. Kaikki sisälsivät äyriäisiä tai kalaa, joten kala- tai äyriäisallergisille paikka ei oikein sovi. Lapselle ei myöskään löytynyt oikein muuta kuin ranskalaisia.

Mies tilasi Salade de fruits de merin eli merellisen salaatin. Se maksoi vain 8 euroa ja oli miehen mielestä ehkä paras merisalaatti, jonka on Nizzassa syönyt. Minä tilasin tylsästi Saumon au poireau (18e), lohta purjokastikkeessa, vaikka nähdessäni naapuripöydän simpukkapastan kaduin heti tilaustani. No ei kuitenkaan tarvinnut katua. Lohi oli hyvin paistettu, eikä ollut liian kuivaa. Kermainen purjokastike oli herkullista, samoin kuin lisukkeena olevat öljyiset, yrttiset paistetut perunat. Perunat kelpasivat hyvin tyttärellenikin, olivat kuulemma yhtä hyviä kuin ranskikset. Annostani piristi myös pieni lisukesalaatti, jollaisia aika harvoin näkee täällä.

Ruoka oli todellakin hintansa veroista. Jos haluaa Nizzassa syödä mereneläviä, kannattaa mennä tänne. Simpukoita ja ostereita saa Nizzassa monesta paikasta, mutta täältä sai muutakin ja laatu vaikutti hyvältä. Toisaalta jos haluaa mereneläviä vain alkupalaksi ja muuten syödä esim. lihaa, kannatta valita vaikka joku Cours Saleyan turistipaikoista. Helatorstaina tosin testasimme siellä sijaitsevan Le Grand bleun, jonka ruoka oli vain keskinkertaista. Hyvää siellä oli menu, jonka alkupalaksi sai ostereita, mutta muuten perusruokaa. No sinne emme kuitenkaan mene toiste, kun taas Café de Turinin voimme viedä vieraat, jotka haluavat merenherkkuja.

torstai 13. toukokuuta 2010

Verollepanoa osa 2

Viime perjantaina alussa menimme uudestaan verotoimistoon ilmoittamaan tulojamme, kuten oli käsketty. Portilla meille sanottiin, että tulkaa maanantaina uudelleen. Mies kuitenkin meni hakemaan leimaa paperiin, jolla todistaisi Suomen verottajalle, että maksaa veronsa Ranskaan. Ilman veroilmoitusta Ranskaan ei tietenkään sellaista paperia voi tehdä, joten hän sai varattua meille ajan maanantaille. Maanantaina menimme uudelleen ja meille oli varattu jopa englantia osaava tulkki.

Hiemanhan tuo oli monimutkaista, lähinnä siksi, että menimme naimisiin viime vuonna (vaikkakin Suomessa). Meidän piti yhteensä täyttää kolme veroilmoitusta. Molemmilta yhdet ennen naimisiinmenoa ja yksi yhteinen naimisiinmenon jälkeen. Ja verotädit lupasivat, ettei Suomen tuloja veroteta täällä (ja Suomen verokarhu lupasi pitää näppinsä erossa Ranskan tuloista, vaikka ne kiltisti Suomeen ilmoitinkin). No onpahan nyt ainakin oltu rehellisiä ja lainkuuliaisia Euroopan kansalaisia.

Verovirastossa oli todellakin varauduttu toukokuun ruuhkiin. Toimisto, jossa edellisellä kerralla kävimme, oli suljettu ja toiselle puolelle taloa oli avattu isommat tilat. Yhdessä huoneessa jaettiin vain lomakkeita ja iso alue oli varattu odotussaliksi. Joka puolella oli ihmisiä opastamassa, minne pitää mennä, ja tietenkin myös isoja kylttejä.

Verotoimiston pihalla oli kaistat kävelijöille. Luuletteko, että ranskalaiset niitä tottelivat?  

Verotoimistosta ei ollut vaikea löytää ulos.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Villa Ephrussi de Rotschild

Paras paikka Rivieralla vierailevalle maalaismummulle toukokuussa on St-Jean-Cap-Ferratissa sijaitseva Villa Ephrussi de Rotschild. Matkusta junalla Beaulieu-sur-mer -nimiseen pikkukaupunkiin, kävele sataman ja uimarannan ohi korkealle niemellä sijaitsevalle kukkulalle, jossa iso vaaleanpunainen villa sijaitsee ison puutarhan keskellä.

Villan rakennutti Paronitar Béatrice Ephrussi de Rotschild. Hän oli rikkaan Rotschild perheen tytär, joka meni naimisiin toisen rikkaan pankkiiriperheen pojan, Maurice Ephrussin kanssa. Tarinan mukaan avioliitto ei ollut kovin onnellinen ja jossain vaiheessa puolisot asettuivat asumaan erilleen. Paronitar rakennutti itselleen tämän valtavan huvilan, jonka suunnittelusta vastasi myös suurissa määrin. Eronsa jälkeen paronitar vietti riehakasta elämää, matkusteli paljon ja oli vakiovieras Monacon kasinolla. Kerrottiin myös hänen viihtyvän huomattavan paljon enemmän naisten kuin miesten seurassa. Näin siis kertoi meille villaa esittelevä opas. Paronittaren kuoleman jälkeen villasta tehtiin hänen toiveensa mukaan museo, jossa on esillä hänen keräämänsä taidetta - paljon posliinia, hienoja kankaita ja tauluja. Taloa ympäröi eriteemaisia puutarhoja, joista osa on rakennettu viime vuosina. Ruusutarhan ruusut ovat kauneimmillaan juuri nyt (tai ehkä viikko sitten) ja muutkin puutarhat ovat parhaimmillaan toukokuussa. Paikan keskipiste on ranskalainen puutarha, jossa on paljaita nurmikenttiä ja hienot suihkulähteet musiikilla säestettynä (niin että melkein jo meni suomalaisen mielestä överiksi). Upeinta villassa on kuitenkin Välimerelle avautuvat maisemat.

Ja myönnän, en ole vielä kunnon bloggari, kun kamera jäi kotiin ja jouduin kuvaamaan kännykkäkameralla.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Jumissa Nizzassa

Edellisen postauksen vieraat pääsivät kotiin, mutta viime viikon maanantaina tulivat vieraiksi siskoni perheineen ja täällä he ovat edelleen. Heidän piti päästä kotiin maanantaina, mutta sattuneesta syystä lento peruttiin. Ja myös huominen suora lento. Seuraava yritys olisi lauantaina.

No, mikäpä heidän on täällä ollessa, lämmössä ja auringonpaisteessa. Toisaalta on hieman stressaavaa koko ajan kytätä lentoyhtiön ja Finavian tiedotuksia. Hieman myös pelottaa se, että tyttäremme sairastui viime lauantaina vesirokkoon, joka helposti tarttuvana tautina puhkeaa todennäköisesti myös 7-kuukautiselle sisarenpojalleni. Vesirokossa ei saa lentää. Siksi olisi hyvä saada porukka Suomeen ennen näppylöitä. Tytär on päässyt vesirokon kanssa helpolla - näppylöitä on kohtalaisen vähän, eikä kuumetta ollenkaan (panee miettimään, että onkohan tuo edes vesirokko).

Siitä voin kyllä kiittää Eyjafjallajökullia, että saimme sairaalle lapselle hoitajat. Koulusta pitää olla vähintään viikko pois, tai kunnes näppylät ovat hävinneet.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Monaco

Kun viisi aikuista (joista yksi tukevasti raskaana), kaksi nelivuotiasta, yksi ehtiväinen kaksivuotias ja yksi imeväinen lähtevät junalla kolmien rattaiden kanssa Monacoon, ei luvassa ole kovin rentouttava päivä. Ai miksi?

a) Monacon juna-asema sijaitsee maan alla ja ulos on lukuisia eri poistumisreittejä, joiden nimet eivät satunnaiselle turistille kerro mitään. Jos lähtee ylöspäin, pääsee Monte-Carloon, josta on pitkä matka merimuseoon ja linnalle. Alas olisi sen sijaan oikea suunta, mutta järki sanoo, että jos on maan alla, vielä alempana voi olla vain parkkiluola.

b) Monaco on yhtä rinnettä koko kaupunki. Jos siis lähtee vahingossa ylöspäin juna-asemalla, on satamaan päästäkseen pakko tulla alas. Onneksi Monacoon on rakennettu paljon julkisia portaita ja hissejä, mutta kolmien lastenrattaiden kanssa ne eivät ole paras vaihtoehto. Jos sitten haluaa mennä merimuseoon, pitää taas nousta noin pilvenpiirtäjän verran ylöspäin.

c) Satamassa on toki mukava auringonpaisteessa ihailla luksusjahteja ja hienoja autoja, mutta ei lasten kanssa. Toisella puolella on kaiteeton satama-allas ja toisella autotie, eli heikkohermoisen äidin painajainen.

d) Merimuseo isoine akvaarioineen on melko kiva nähtävyys leikki-ikäisille. Pääsiäispäivänä paikka vaan on täynnä turisteja ja tarkkoja vartijoita, jotka tulevat kurtistelemaan kulmiaan, jos lapset juoksentelevat ympäriinsä.

Kaikesta huolimatta meillä oli mukavaa. Minusta on ihana viettää aikaa suomalaisten ystävieni kanssa ja tytär nautti suuresti suomenkielisestä lapsiseurasta.

Monacon Grand Prix -kisat ovat reilun kuukauden päästä. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin.

Katsomoita on jo rakennettu.

 Tähän taitaa tulla varikko-alue

perjantai 2. huhtikuuta 2010

C'est la vie (et la mort)

Työpaikalla kuoli eilen eräs mies. Hän työskenteli eri kerroksessa, joten en häntä tuntenut. Jonkun kerran sanoin bonjour, kun satuin samaan hissiin. Laitoksen syysjuhlissa näin, kun hän kaatui tuosta vaan. Joku sanoi, että hänellä oli ollut jotain terveysongelmia.

Eihän se tietenkään ole kummallista, että yli kuusikymppinen mies kuolee sydänkohtaukseen. Hieman kummallista sen sijaan oli, että eilen oli hänen viimeinen päivä töissään ennen eläkkeelle lähtöä ja hän kuoli juuri lähtiessään viimeistä kertaa kotiin.

Tulee mieleen, että mies oli yksinäinen ja työ oli pääasia hänen elämässään. Kuulin, että hän olisi päässyt eläkkeelle jo vuosia aikaisemmin, mutta hän halusi vielä jatkaa. Ja sitten kun ei enää tarvita, kuolema vie.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Verollepantavaksi

Tänään viimeinkin sain aikaiseksi mennä verotoimistoon ilmoittautumaan Ranskan veronmaksajaksi. Luulin, että olen liikkeellä liian myöhään viime vuoden verotuksen osalta, mutta olinkin liian aikaisessa. Veroilmoituksen voi tehdä vasta toukokuussa, mutta se pitäisi tehdä kuitenkin ennen 5. päivä. Yritin kysellä, saisinko jonkinlaista paperia etukäteen täytettäväksi, mutta ne eivät olleet vielä tulleet. Pitää ilmeisesti varata toukokuussa kokonainen päivä verotoimistokäyntiin, voi olla jonkin verran porukkaa samaan aikaan asialla.

Taustaa sen verran, että Ranskassa palkasta ei pidätetä veroja, vaan jokainen maksaa ne itse. Ensimmäisenä vuonna pitää täyttää koko ilmoitus ja seuraavina vuosina jonkinlainen veroehdotus tulee suoraan kotiin, ja sitä voi jopa täydentää internetissä.

Mieheni on yrittäjä, joten kävimme myös verotoimiston yritysosastolla. Ensin meidät ohjattiin eri kerrokseen. Siellä pyysimme englanninkielistä palvelua ja pienen etsimisen jälkeen löytyi englantia osaava nuori mies. Hän opasti meidät toiseen toimistoon. Kun pyysimme taas englannintaitoista henkilöä, kesti taas aikansa, kunnes sama nuorimies tuli tulkkaamaan englanniksi. Keskustelu sujui hyvässä ymmärryksessä ja verovirkailijat olivat mukavia. Monesti onkin Ranskassa tullut sellainen olo, että valtion virkailijat ovat pienen ihmisen puolella valtion koukeroita vastaan.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Bloggaritapaaminen

Viikonloppu sujui uusien ihmisten ja kaupunkien parissa, kun Etelä-Ranskan suomalaiset bloggaajat järjestivät tapaamisen Aix-en-Provencessa. Matkustin ensin junalla Stazzyn luo, josta jatkoimme Stazzyn turvallisessa kyydissä (mitä nyt vähän tönäistiin kerran edellä olevien suomalaisten autoa, kun eivät älynneet lähteä tarpeeksi nopeasti liikkeelle) Aixiin. Lauantaista kertookin Fifi sen verran hyvin, ettei siihen ole paljoa lisättävää. Paikalla oli siis myös ellabella, Mikri ja Airelle ja juteltavaa riitti, vaikka periaatteessa meitä ei yhdistä juuri muu kuin suomalaisuus, ranskassa asuminen ja bloggaus. Mukavan seuran lisäksi oli virkistävää nähdä ranskalaista avaraa maaseutua pitkän kaupunkiasumisen jälkeen ja toisaalta myös Aixin viehättävä kaupunki.

Yövyimme Aixin retkeilymajassa (Auberge de jeunesse) ja aamulla lähdimme alkuperäisistä suunnitelmista poiketen käymään vielä Marseillessa, joka teki vain pienen mutkan matkaan. Se oli hyvä ajatus, koska Marseillessa ellabella näytti meille kaupunkia, joka paljastui hienommaksi kuin etukäteen ajattelin. Tai no ehkä ei hienommaksi, mutta erilaiseksi. Suurkaupungiksi, jossa on ihan omanlaisensa tunnelma. Herkullisen salaattilounaan jälkeen palasimme kotiin.

Ja kunnon bloggareiden tapaan meillä kaikilla oli (lähes) koko ajan kamerat laukaisuvalmiuksissa.

Viinimaisemaa. Tuollaisia pieniä käkkäröitä ne viinit ovat ainakin näin keväällä.

Marseillessa nähtiin ennakko-odotuksen mukaisia rähjäisiä kerrostaloja, mutta myös viehättäviä provencelaistaloja vaaleansinisine ikkunaluukkuineen.

Marseille on vuoden 2013 kulttuuripääkaupunki ja siihen mennessä olisi tarkoitus, että tässä vanhan sataman kohdalla olisi jotain vähän kauniimpaa.

Mitä? Suomen lippu? Ei, vaan Marseillen lippu, joita liehui joka paikassa. Ensimmäistä näkemääni luulin Suomen lipuksi.

Käykää toki katsomassa muiden tapahtumaan osallistujien blogeja, jos haluatte tietää lisää tapaamisestamme. Ja muille osallistujille kiitos, ja mielelläni tapaisin teidät uudelleen!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Sattuipa tänään

Olin vähän aikaa sitten ripustamassa pyykkiä kuivumaan ikkunan edessä, kun nuori mies kadulta viittilöi minua avaamaan ikkunan. Avasin ja kysyin, mitä asiaa hänellä on. Hän pyysi, voisiko tulla meille yöksi, koska hänellä ei ole yösijaa. Joutuisi nukkumaan ulkona, jos en ottaisi häntä meille. No, sanoin vain, että se ei ole mahdollista. Hän sitten toivotti hyvät illanjatkot ja jatkoi matkaansa.

Luulisi, että tuollaiselle siistille ja kivannäköiselle nuorelle miehelle majapaikka jostain löytyy.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

C-vitamiinia

Ei ole viime aikoina tullut päivityksiä, kun ei ole mitään mainitsemisen arvoista tapahtunut ja vähän kiireistäkin on ollut. No sen voin mainita, että torstaina kävimme kahvilla blogituttavani Stazzyn kanssa. Hauskaa, että näinkin voi tutustua kivoihin ihmisiin.

Nyt sitten iski flunssa ja ehtii päivittää blogia vanhoilla kuvilla. Tässä siis kuvien muodossa C-vitamiinia Mentonin sitruunajuhlilta (Fête de citron), jossa kävimme muutama viikko sitten. Siellä oli näyttävä paraati, jossa oli valtavia sitruunoista ja appelsiineista rakennettuja teoksia. Teemana oli elokuva.

King Kong

 
Täälläkin oli lohikäärme.



Ja naisia vähissä vaatteissa (näillä tosin on joku makkarankuori päällä). Mentonin paraatissa oli se kiva puoli, että kulkue kulki katsojien välistä, eikä aitoja ollut. Taustalla näkyvät prinsessaksi pukeutuneet katsojat eivät olleet harvinaisia - lähes kaikki pikkulapset olivat Nizzan ja Mentonin karnevaaleissa naamiaisvaatteet päällä. Ja paperisilppua heiteltiin.

 

... ja miehiä...

 

Mentonissa oli myös puisto, joka oli täynnä elokuva-aiheisia sitruunateoksia. Mitäköhän näille hedelmille käy karnevaalien jälkeen?



 Olihan ne hedelmäpatsaat hienoja, mutta loppujen lopuksi hedelmät ovat minusta kauneimmillaan puissa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Nizzan karnevaalit

Perjantaina alkoivat kaksi viikkoa kestävät Nizzan karnevaalit (ranskaksi Carnaval). Tarkoituksena on kai juhlia katolisissa maissa paaston alkamista, eli samaa perua kuin suomalainen laskiainen. (Näin muuten jopa paikallisessa pikkumarketissa kermavaahdolla täytettyjä laskiaspullia.) Nizzan karnevaalit koostuvat lähinnä monta kertaa viikossa järjestetyistä kukkakulkueista ja karnevaalikulkueista. Teemana on tänä vuonna kestävä kehitys tai jotain sen suuntaista. Esimerkiksi tällainen kuva löytyy Place Massenan yhdeltä seinältä.
 
Tytärtäni kuva askarruttaa kovasti, koska sininen nainen on selvästikin syönyt maapallon.

Karnevaaleilla on kuningas ja kuningatar, jotka poltetaan juhlien lopuksi. Toivottavasti ovat edes valmistettu uusiomateriaaleista.
 
 
Eilen kävimme katselemassa kukkakulkuetta. Sisäänpääsy alueelle maksoi 10e henkilöltä ja enimmäkseen näki vain katsojien niskoja. Rahoille sai vastinetta myös pyydystämällä kukkaisnaisten heittämiä kukkia, jotka olivat enimmäkseen pirteän keltaisia mimosanoksia. Jotkut olivatkin selvästi hankkimassa tyttöystävilleen ja vaimoilleen näyttäviä kukkakimppuja Saint Valentinen päiväksi, täällä kun se on enimmäkseen rakastavaisten, eikä ystävien päivä.
 
  
  
  
Tyttären (ja minunkin) suosikki oli tämä lohikäärme



Sää ei oikein nyt suosi karnevaaleja. Lämpöä on alle kymmenen astetta ja taivas on pilvessä. Niinpä ihmiset lähtivät koteihinsa lämmittelemään, kun koko kulkue oli kiertänyt reittinsä kertaalleen. Sitten vasta mekin pääsimme näkemään kunnolla kaikki lintunaiset ja tanssijaneitoset.
 
Tämä onkin isäni ottama kuva, eli hänelle neitonen tässä vilkuttelee.
 
 
Lopuksi näytti tältä. Varsin näyttää kestävältä.

torstai 11. helmikuuta 2010

Sen siitä saa

kun kirjoittaa blogiinsa, että kevät on täällä.

 

Saa märät kengät ja lumiloskapallon päällensä, kun käy ottamassa kuvia työpaikan kattoterassilla. Ja saa iloisen mielen, kun katselee lumisotaa leikkiviä opiskelijoita yliopiston pihalla. Ja saa ihmetellä, miten isä pääsee lentokentältä keskustaan, kun teitä on suljettu ja bussit eivät kulje (no taksilla tietenkin, pitkän jonottamisen jälkeen.)

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kevään tuoksua

Jo muutaman viikon ajan olen silloin tällöin haistanut kevään tuoksun, sen saman, jota haistaa Suomessa joskus maalis-huhtikuulla. Olen aina luullut, että se tulee sulavasta lumesta, mutta ilmeisesti sitten ei, koska sen tuntee täälläkin. En keksinyt muuta selitystä kuin että se tulee siitä, kun aurinko paistaa paikkaan, johon sen säteet eivät ole moneen kuukauteen yltäneet. 

Tänään oli ensimmäinen todellinen kevätpäivä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöä oli ainakin yli kymmenen astetta. Jonkin matkan päässä vuorilla näkyi silti vielä lunta.
 
Kuva otettu tänään maailmanpyörästä, johon tyttäremmekin viimein uskalsi. Sanoi vaan, että haluaa opetella tykkäämään maailmanpyörästä.

Keväästä huolimatta tyttärellä alkoi perjantaina kahden viikon talviloma. Perjantaina hän sai myös ensimmäisen koulutodistuksensa. Se oli kuusisivuinen A4-kokoinen vihkonen, joka oli täynnä erilaisia arviointikriteerejä, esimerkiksi tunnistaako lapsi oman nimensä kirjoitettuna tai erilaisia muotoja. Vihkoon on kai tarkoitus antaa kaikki arvioinnit kolmen vuoden aikana. Kaikkia kohtia ei ollut täytetty, mikä on ymmärrettävää, kun niitä oli lähemmäs sata. Arvioinnit oli annettu värikoodeilla, jotka olivat tietenkin sinistä ja vihreää, eli hyvin. Vapaamuotoisessa arvioinnissa tytärtä kehuttiin itsenäiseksi ja sanottiin, että hän on hyvin integroitunut luokkaan ja omaksuu nopeasti uutta kieltä. Olimme tietenkin ylpeitä tyttären hienosta todistuksesta! 

(Itsenäisyydessä on varjopuolensakin: Viime viikolla tyttäreltä oli tullut pissi housuun, mutta hän ei siitä mitään sanonut koulun aikuisille, kärsi vain märissä housuissa, vaikka koulussa olisi ollut varahousutkin. Kumma kyllä, kun ei aikuiset mitään huomanneet.)

perjantai 22. tammikuuta 2010

skiskiski osa 2.

Keskiviikkona oli siis työpaikan porukalla hiihtopäivä Auronin hiihtokeskuksessa, johon on vajaan kahden tunnin ajomatka Nizzasta. Samalla etäisyydellä on muitakin suuria hiihtokeskuksia, kuten Isola 2000, mutta Auron on kuulemma lähimmistä paikoista viihtyisin. Ajomatka vuorille ei ollut kovin mukava vuorten välissä kulkevia pieniä ja mutkaisia vuoristoteitä pitkin.

Perille päästyämme aurinko paistoi ja sää oli upea. Vuokrasin välineet, ja odottettuamme, että kaikki olivat saapuneet paikalle, pääsimme rinteeseen. Jostain syystä periaatteena oli, että laskisimme yhdessä, vaikka meitä oli parisenkymmentä. Minä tietenkin olin porukan hitain ja kokemattomin, varsinkin kun muut eivät juurikaan välittäneet rinteiden vaikeustasoista. Minun oli vaan pakko mennä perässä, koska karttaa ei ollut, ja rinteitä ja hissejä vaikka kuinka. Jossain vaiheessa tietenkin kävi niin, että muut olivatkin valinneet eri reitin ja luulivat minun nähneen, minne menivät. Olin näkevinäni heidät, mutta kun en ollut varma, menin samaa reittiä kuin edellisellä kerralla, tiesinpähän ainakin missä olin. No alhaalla ei näkynyt ketään, eikä ylhäälläkään. Onneksi oli kännykkä mukana, joka ei ihan heti saanut yhteyttä, kun vuoristossakin on katvealueita. Sain kuitenkin viimein kaverin langanpäähän ja odoteltuani jonkin aikaa, he tulivat hakemaan minut. Olivat tietenkin huolissaan, mihin olin joutunut, ja yksi herrasmies oli luullut nähneensä minut ja lähti minua etsimään sillä seurauksella, että eksyi itsekin. Löysi sitten kuitenkin ravintolaan, jossa söimme lounasta.
Lounaan jälkeen laskimme vähän rauhallisemmin. Rinteet menivätkin kiinni jo neljän-viiden välillä, kun valaistusta ei ollut. Osa jäi vielä nauttimaan lämpimiä juomia ravintolaan, mutta meidän automme lähti takaisin Nizzaan.

Kiva oli reissu. Vuoret olivat kauniit ja laskettelukin alkoi lopussa tuntua ihan mukavalle, kunhan vaan rinne oli tarpeeksi loiva. Seuraavan kerran vuoden päästä.

Odotellessani muita minulla oli aikaa räpsiä kuvia kännykällä. Harmi vaan, että aurinko ei enää paistanut.



 
 Tässä oli tarkoitus kuvata tuota keskellä näkyvää hienon terävää huippua.


 

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

skiskiski

Kun muutin tänne Välimeren rannalle, en arvannut joutuvani miettimään hiihtämistä tai laskettelua, ja kuuntelemaan laskettelujuttuja parin kuukauden ajan työpaikan kahvitauoilla. Päivän ykköspuheenaihe tuntuu monesti olevan, missä on tarpeeksi lunta lasketteluun tai minkälaiset laskettelukengät kukakin on ostanut. Nyt hiihtopuhe senkun kiihtyy, kun keskiviikkona on labran jokavuotinen hiihtopäivä. Ja se tietenkin tarkoittaa laskettelua, ei mitään murtomaahiihtoa.

Minä olen harrastanut laskettelua viimeksi joskus teinivuosina, enkä silloinkaan mitenkään ahkerasti. Lasketteluvälineitä tai toppavaatteita minulla ei ole, eikä varmaan olisi tullut mieleen ottaa niitä mukaan Nizzaan, vaikka olisikin. Niinpä innostuin, kun pari työkaveria ajatteli vaihtoehtoisesti mennä vuorilla luistelemaan. No se suunnitelma kuitenkin kariutui. Koska minä kuitenkin kovasti haluan nähdä lumiset vuoret, päätin sitten lähteä laskettelemaan. Avuliailta työkavereilta löytyy minulle lainaan lasketteluvaatteet, ja sukset ja monot saa vuokrattua. Onneksi monet työkavereistani eivät ole lasketelleet juurikaan minua enemmän, ja luulen, että lapsena opittu hiihtotaito suksilla kuin suksilla on jossain tuolla aivojen perukoilla. Jos ei muuten mäkeä alas, niin vaikka auraamalla.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Lomaraportti

Jos ei vielä edellisestä kirjoituksesta selvinnyt, niin vietimme kahden viikon joululomamme Suomessa. Kävimme läpi kaikki mummut, ukit ja siskot, joten yöpymispaikkoja oli yhteensä viisi, ja junalla ja autolla matkustettuja kilometrejä kertyi varmaan lähemmäs tuhat. Rankkaahan se oli, varsinkin tavaroiden pakkaaminen joka paikassa. Toisaalta oli ihan kiva, kun ei tarvinnut koko kahta viikkoa sekoittaa yhden ja saman huushollin elämää. Opin vähän aikaa sitten sanonnan, että kala ja vieraat alkavat haista kahdessa päivässä, vai miten se nyt menikään. Joka tapauksessa oli ihanaa nähdä läheisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. Yksi isoimmista asioista oli tavata ensimmäistä kertaa sisaren kolmekuukautinen vauva.

Tytär nautti kovasti reissusta. Huomasin, miten hänestä oli mukavaa, kun sai puhua suomea ja muut ymmärsivät. Sukulaisten lisäksi tytär kertoi kovasti juttuja myös joulupukille ja vieraille ihmisille junissa. Joulupukille kerrottiin muun muassa, miten oranssit lohikäärmeet syöksevät tulta, vihreät myrkkyä ja vaaleanpunaiset rakkauksia ja sydämiä. Junassa hän kertoi ravintolavaunussa tavatulle naiselle (ja samalla kaikille muille siellä olleille), että Siilinjärvellä on muiden lintujen ohella korppikotkia ja kakaduja. Kovasti tytär tykkäsi myös leikkiä suomalaisten lasten kanssa. Entisessä päiväkodissakin piipahdettiin tapaamassa vanhoja kavereita, jotka ottivat tyttären innokkaina vastaan. Monesti hän sanoikin, ettei haluaisi palata Ranskaan.

Mutta niin vaan palasimme. Ja paluu tuntui hyvältä, kotiinpaluulta. Aurinko paistoi ja oli ainakin 20 astetta lämpimämpää kuin Suomessa. Taas kerran tuli mieleen, että miksi ihmeessä pitää ihmisten asua niin kylmässä paikassa kuin Suomi. Paitsi:

Lunta Nizzassa


Lunta Suomessa