Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkaopastusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkaopastusta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. lokakuuta 2010

Eze ja taas

Viime lauantaina kävimme kylässä, jolla on vaikeasti lausuttava nimi, Eze. Kerrottakoon ensin, että paikka koostuu kahdesta osasta. Merenrannalla on Eze-sur-mer, jonne pääsee helposti junalla, ja korkeammalla sijaitsee Eze village, jonne pääsee Nizzasta bussilla. Jos vahingossa menee merenranta-Ezeen, joutuu nousemaan noin tunnin verran mäkeä ylös.


Tällä kertaa kävimme Eze villagessa. Kimmokkeena vierailulle oli kylässä järjestettävät Gourmet-päivät. Lauantai-iltapäivä oli omistettu lapsille ja siksi sinne menimmekin italialaisen tuttavaperheen kanssa. Lasten gourmet-iltapäivä ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Isossa teltassa oli lapsille sokkomaistajaisia, marsipaanimuovailua, piirtämistä, sumopainia ilmapuvussa (varmaankin muistutuksena siitä, miten voi käydä, jos liikaa gourmeilee), piirtämistä ja kasvomaalausta musiikin pauhatessa kovalla. Kiertelimme myös pienessä ja vanhassa Ezen kylässä, joka oli ihan kaunis, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Italialainen tuttavamme sanoikin, että Italia on täynnä tällaisia pikkukyliä.

 Ezen kylässä sijaitsee myös Bonon kesämökki. Mikäköhän se noista olisi?

Näimme kolmipyöräisen moottoripyörän.
Ezessä on myös viiden Michelin-tähden ravintola. Esim. Heineken 12e, kaviaari 18e gramma... Emme kuitenkaan gourmet-päivän päätteksi menneet tänne, vaan napostelimme tapahtuman päättyessä sokkomaistajaisista jääneitä herkkuja ja kävimme kylän ravintolassa syömässä hikiset paninit, kun illallista ei vielä tarjoiltu.

Ehkä tulemme Ezeen vielä uudestaankin. Nyt vierailu jäi melko lyhyeksi, koska bussia, jolla meidän oli tarkoitus mennä, ei tullut, ja jouduimme odottelemaan seuraavaa tunnin verran. Näkemättä jäi ainakin Ezen eksoottinen puutarha ja näköalapaikat.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lu Mai, lu festin de Nissa

eli Nizzan toukokuun juhlat. Monisatavuotisen perinteen mukaan vietetään Nizzan Cimiezin puistossa kevään tulon (no minusta täällä on jo kesä) juhlaa toukokuun jokaisena sunnuntaina. Vaikka tänään on helluntai (Pentecôte) täälläkin, juhla on aina ollut puhtaasti pakanallinen. Ihmeen vähän on noita juhlia mainostettu. Työkaverit eivät ole maininneet mitään juhlista ja eilen vasta sattumalta törmäsimme aiheeseen. Ehkä juhlista halutaan pitää turistit poissa?

Kauniissa Cimiezin puistossa oli paljon ihmisiä pitämässä piknikkiä. Nizza-aiheeseen liittyen myytiin muun muassa käsitöitä, syötävää ja kirjoja. Saipa tytär viimein sen ilmapallonsakin, joka jäi vappuna saamatta. Musiikki soi ja ihmiset tanssivat. Lapsille oli pomppulinna ja pehmeä kiipeilyseinä. Tunnelmaltaan juhla muistutti hieman Helsingin vappua, mutta paikalla oli pääosin lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Eli ensi vuonna taidammekin mennä viettämään vappua (joka osuu sunnuntaille) Cimieziin!
 Nämähän ovat kuin suomalaiset lavatanssit. Musiikki vaan oli jotain muuta kuin humppaa.

 Ja suomalaisia pahkakäsitöitä! Vai olisikohan sittenkin oliivipuuta...

lauantai 22. toukokuuta 2010

Merenherkkuja Nizzassa

Ajattelin nyt avartaa tämän blogin maailmaa ja alkaa kirjoittaa myös muistiinpanoja Nizzan ravintoloista. Mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Käymme kuitenkin ainakin kerran viikossa ulkona syömässä ja tykkäämme kokeilla erilaisia paikkoja. Erityistä kirjoitettavaa ei aiheesta vaan ole ennen oikein ollut, koska täällä ravintolat muistuttavat toisiaan, pizzaa ja pastaa lähinnä. Tänään kuitenkin kävimme maininnan arvoisessa paikassa, Le Café de Turin, eli Torinon kahvila.

Paikka sijaitsee Garibaldin aukion laidalla ja koostuu kolmesta paikasta, joissa on osittain sama ruokalista. Kaikista kuitenkin saa ostereita, simpukoita, mustekalaa ja muita mereneläviä. Me kävimme lounasaikaan pienimmässä paikassa, Turinissimossa. Siellä oli tarjolla ruokalistalla olevien äyriäisten lisäksi muutama salaatti, pasta ja pääruoka. Kaikki sisälsivät äyriäisiä tai kalaa, joten kala- tai äyriäisallergisille paikka ei oikein sovi. Lapselle ei myöskään löytynyt oikein muuta kuin ranskalaisia.

Mies tilasi Salade de fruits de merin eli merellisen salaatin. Se maksoi vain 8 euroa ja oli miehen mielestä ehkä paras merisalaatti, jonka on Nizzassa syönyt. Minä tilasin tylsästi Saumon au poireau (18e), lohta purjokastikkeessa, vaikka nähdessäni naapuripöydän simpukkapastan kaduin heti tilaustani. No ei kuitenkaan tarvinnut katua. Lohi oli hyvin paistettu, eikä ollut liian kuivaa. Kermainen purjokastike oli herkullista, samoin kuin lisukkeena olevat öljyiset, yrttiset paistetut perunat. Perunat kelpasivat hyvin tyttärellenikin, olivat kuulemma yhtä hyviä kuin ranskikset. Annostani piristi myös pieni lisukesalaatti, jollaisia aika harvoin näkee täällä.

Ruoka oli todellakin hintansa veroista. Jos haluaa Nizzassa syödä mereneläviä, kannattaa mennä tänne. Simpukoita ja ostereita saa Nizzassa monesta paikasta, mutta täältä sai muutakin ja laatu vaikutti hyvältä. Toisaalta jos haluaa mereneläviä vain alkupalaksi ja muuten syödä esim. lihaa, kannatta valita vaikka joku Cours Saleyan turistipaikoista. Helatorstaina tosin testasimme siellä sijaitsevan Le Grand bleun, jonka ruoka oli vain keskinkertaista. Hyvää siellä oli menu, jonka alkupalaksi sai ostereita, mutta muuten perusruokaa. No sinne emme kuitenkaan mene toiste, kun taas Café de Turinin voimme viedä vieraat, jotka haluavat merenherkkuja.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Villa Ephrussi de Rotschild

Paras paikka Rivieralla vierailevalle maalaismummulle toukokuussa on St-Jean-Cap-Ferratissa sijaitseva Villa Ephrussi de Rotschild. Matkusta junalla Beaulieu-sur-mer -nimiseen pikkukaupunkiin, kävele sataman ja uimarannan ohi korkealle niemellä sijaitsevalle kukkulalle, jossa iso vaaleanpunainen villa sijaitsee ison puutarhan keskellä.

Villan rakennutti Paronitar Béatrice Ephrussi de Rotschild. Hän oli rikkaan Rotschild perheen tytär, joka meni naimisiin toisen rikkaan pankkiiriperheen pojan, Maurice Ephrussin kanssa. Tarinan mukaan avioliitto ei ollut kovin onnellinen ja jossain vaiheessa puolisot asettuivat asumaan erilleen. Paronitar rakennutti itselleen tämän valtavan huvilan, jonka suunnittelusta vastasi myös suurissa määrin. Eronsa jälkeen paronitar vietti riehakasta elämää, matkusteli paljon ja oli vakiovieras Monacon kasinolla. Kerrottiin myös hänen viihtyvän huomattavan paljon enemmän naisten kuin miesten seurassa. Näin siis kertoi meille villaa esittelevä opas. Paronittaren kuoleman jälkeen villasta tehtiin hänen toiveensa mukaan museo, jossa on esillä hänen keräämänsä taidetta - paljon posliinia, hienoja kankaita ja tauluja. Taloa ympäröi eriteemaisia puutarhoja, joista osa on rakennettu viime vuosina. Ruusutarhan ruusut ovat kauneimmillaan juuri nyt (tai ehkä viikko sitten) ja muutkin puutarhat ovat parhaimmillaan toukokuussa. Paikan keskipiste on ranskalainen puutarha, jossa on paljaita nurmikenttiä ja hienot suihkulähteet musiikilla säestettynä (niin että melkein jo meni suomalaisen mielestä överiksi). Upeinta villassa on kuitenkin Välimerelle avautuvat maisemat.

Ja myönnän, en ole vielä kunnon bloggari, kun kamera jäi kotiin ja jouduin kuvaamaan kännykkäkameralla.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Monaco

Kun viisi aikuista (joista yksi tukevasti raskaana), kaksi nelivuotiasta, yksi ehtiväinen kaksivuotias ja yksi imeväinen lähtevät junalla kolmien rattaiden kanssa Monacoon, ei luvassa ole kovin rentouttava päivä. Ai miksi?

a) Monacon juna-asema sijaitsee maan alla ja ulos on lukuisia eri poistumisreittejä, joiden nimet eivät satunnaiselle turistille kerro mitään. Jos lähtee ylöspäin, pääsee Monte-Carloon, josta on pitkä matka merimuseoon ja linnalle. Alas olisi sen sijaan oikea suunta, mutta järki sanoo, että jos on maan alla, vielä alempana voi olla vain parkkiluola.

b) Monaco on yhtä rinnettä koko kaupunki. Jos siis lähtee vahingossa ylöspäin juna-asemalla, on satamaan päästäkseen pakko tulla alas. Onneksi Monacoon on rakennettu paljon julkisia portaita ja hissejä, mutta kolmien lastenrattaiden kanssa ne eivät ole paras vaihtoehto. Jos sitten haluaa mennä merimuseoon, pitää taas nousta noin pilvenpiirtäjän verran ylöspäin.

c) Satamassa on toki mukava auringonpaisteessa ihailla luksusjahteja ja hienoja autoja, mutta ei lasten kanssa. Toisella puolella on kaiteeton satama-allas ja toisella autotie, eli heikkohermoisen äidin painajainen.

d) Merimuseo isoine akvaarioineen on melko kiva nähtävyys leikki-ikäisille. Pääsiäispäivänä paikka vaan on täynnä turisteja ja tarkkoja vartijoita, jotka tulevat kurtistelemaan kulmiaan, jos lapset juoksentelevat ympäriinsä.

Kaikesta huolimatta meillä oli mukavaa. Minusta on ihana viettää aikaa suomalaisten ystävieni kanssa ja tytär nautti suuresti suomenkielisestä lapsiseurasta.

Monacon Grand Prix -kisat ovat reilun kuukauden päästä. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin.

Katsomoita on jo rakennettu.

 Tähän taitaa tulla varikko-alue

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Bloggaritapaaminen

Viikonloppu sujui uusien ihmisten ja kaupunkien parissa, kun Etelä-Ranskan suomalaiset bloggaajat järjestivät tapaamisen Aix-en-Provencessa. Matkustin ensin junalla Stazzyn luo, josta jatkoimme Stazzyn turvallisessa kyydissä (mitä nyt vähän tönäistiin kerran edellä olevien suomalaisten autoa, kun eivät älynneet lähteä tarpeeksi nopeasti liikkeelle) Aixiin. Lauantaista kertookin Fifi sen verran hyvin, ettei siihen ole paljoa lisättävää. Paikalla oli siis myös ellabella, Mikri ja Airelle ja juteltavaa riitti, vaikka periaatteessa meitä ei yhdistä juuri muu kuin suomalaisuus, ranskassa asuminen ja bloggaus. Mukavan seuran lisäksi oli virkistävää nähdä ranskalaista avaraa maaseutua pitkän kaupunkiasumisen jälkeen ja toisaalta myös Aixin viehättävä kaupunki.

Yövyimme Aixin retkeilymajassa (Auberge de jeunesse) ja aamulla lähdimme alkuperäisistä suunnitelmista poiketen käymään vielä Marseillessa, joka teki vain pienen mutkan matkaan. Se oli hyvä ajatus, koska Marseillessa ellabella näytti meille kaupunkia, joka paljastui hienommaksi kuin etukäteen ajattelin. Tai no ehkä ei hienommaksi, mutta erilaiseksi. Suurkaupungiksi, jossa on ihan omanlaisensa tunnelma. Herkullisen salaattilounaan jälkeen palasimme kotiin.

Ja kunnon bloggareiden tapaan meillä kaikilla oli (lähes) koko ajan kamerat laukaisuvalmiuksissa.

Viinimaisemaa. Tuollaisia pieniä käkkäröitä ne viinit ovat ainakin näin keväällä.

Marseillessa nähtiin ennakko-odotuksen mukaisia rähjäisiä kerrostaloja, mutta myös viehättäviä provencelaistaloja vaaleansinisine ikkunaluukkuineen.

Marseille on vuoden 2013 kulttuuripääkaupunki ja siihen mennessä olisi tarkoitus, että tässä vanhan sataman kohdalla olisi jotain vähän kauniimpaa.

Mitä? Suomen lippu? Ei, vaan Marseillen lippu, joita liehui joka paikassa. Ensimmäistä näkemääni luulin Suomen lipuksi.

Käykää toki katsomassa muiden tapahtumaan osallistujien blogeja, jos haluatte tietää lisää tapaamisestamme. Ja muille osallistujille kiitos, ja mielelläni tapaisin teidät uudelleen!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

C-vitamiinia

Ei ole viime aikoina tullut päivityksiä, kun ei ole mitään mainitsemisen arvoista tapahtunut ja vähän kiireistäkin on ollut. No sen voin mainita, että torstaina kävimme kahvilla blogituttavani Stazzyn kanssa. Hauskaa, että näinkin voi tutustua kivoihin ihmisiin.

Nyt sitten iski flunssa ja ehtii päivittää blogia vanhoilla kuvilla. Tässä siis kuvien muodossa C-vitamiinia Mentonin sitruunajuhlilta (Fête de citron), jossa kävimme muutama viikko sitten. Siellä oli näyttävä paraati, jossa oli valtavia sitruunoista ja appelsiineista rakennettuja teoksia. Teemana oli elokuva.

King Kong

 
Täälläkin oli lohikäärme.



Ja naisia vähissä vaatteissa (näillä tosin on joku makkarankuori päällä). Mentonin paraatissa oli se kiva puoli, että kulkue kulki katsojien välistä, eikä aitoja ollut. Taustalla näkyvät prinsessaksi pukeutuneet katsojat eivät olleet harvinaisia - lähes kaikki pikkulapset olivat Nizzan ja Mentonin karnevaaleissa naamiaisvaatteet päällä. Ja paperisilppua heiteltiin.

 

... ja miehiä...

 

Mentonissa oli myös puisto, joka oli täynnä elokuva-aiheisia sitruunateoksia. Mitäköhän näille hedelmille käy karnevaalien jälkeen?



 Olihan ne hedelmäpatsaat hienoja, mutta loppujen lopuksi hedelmät ovat minusta kauneimmillaan puissa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Nizzan karnevaalit

Perjantaina alkoivat kaksi viikkoa kestävät Nizzan karnevaalit (ranskaksi Carnaval). Tarkoituksena on kai juhlia katolisissa maissa paaston alkamista, eli samaa perua kuin suomalainen laskiainen. (Näin muuten jopa paikallisessa pikkumarketissa kermavaahdolla täytettyjä laskiaspullia.) Nizzan karnevaalit koostuvat lähinnä monta kertaa viikossa järjestetyistä kukkakulkueista ja karnevaalikulkueista. Teemana on tänä vuonna kestävä kehitys tai jotain sen suuntaista. Esimerkiksi tällainen kuva löytyy Place Massenan yhdeltä seinältä.
 
Tytärtäni kuva askarruttaa kovasti, koska sininen nainen on selvästikin syönyt maapallon.

Karnevaaleilla on kuningas ja kuningatar, jotka poltetaan juhlien lopuksi. Toivottavasti ovat edes valmistettu uusiomateriaaleista.
 
 
Eilen kävimme katselemassa kukkakulkuetta. Sisäänpääsy alueelle maksoi 10e henkilöltä ja enimmäkseen näki vain katsojien niskoja. Rahoille sai vastinetta myös pyydystämällä kukkaisnaisten heittämiä kukkia, jotka olivat enimmäkseen pirteän keltaisia mimosanoksia. Jotkut olivatkin selvästi hankkimassa tyttöystävilleen ja vaimoilleen näyttäviä kukkakimppuja Saint Valentinen päiväksi, täällä kun se on enimmäkseen rakastavaisten, eikä ystävien päivä.
 
  
  
  
Tyttären (ja minunkin) suosikki oli tämä lohikäärme



Sää ei oikein nyt suosi karnevaaleja. Lämpöä on alle kymmenen astetta ja taivas on pilvessä. Niinpä ihmiset lähtivät koteihinsa lämmittelemään, kun koko kulkue oli kiertänyt reittinsä kertaalleen. Sitten vasta mekin pääsimme näkemään kunnolla kaikki lintunaiset ja tanssijaneitoset.
 
Tämä onkin isäni ottama kuva, eli hänelle neitonen tässä vilkuttelee.
 
 
Lopuksi näytti tältä. Varsin näyttää kestävältä.