lauantai 25. syyskuuta 2010

Italialaista Nizzassa

Italialaista ruokaa ei ole vaikea löytää Nizzassa, joka sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Italiasta. Yleensä se vaan tarkoittaa pizzaa ja pastaa. Kelvollinen pizza-pasta paikka on esim. rue de la Préfecturella vanhassa kaupungissa sijaitseva Pasta Basta, jossa kannattaa ottaa valmis menu tai esim. pastiksessa liekitettyjä jättikatkarapuja pastan kera.

Mutta jos haluaa syödä vähän parempaa italialaista ruokaa, kannattaa käydä La Vogliassa tai Favolassa, jotka molemmat sijaitsevat Cours Saleyan kulmalla ja kuuluvat samalle omistajalle. Alkupalaksi kuuluu ehdottomasti ottaa antipastilautanen, josta riittää syötävää varmaan noin neljälle, mutta kahdestaankin sen kyllä jaksaa syödä. Oletan, että lautasen sisältö vaihtelee jonkin verran, mutta tänään siinä oli ainakin erilaisia ja eritavoin valmistettuja vihanneksia, sieniä, mereneläviä, leikkeleitä, juustoja ja salaattia. Varmasti löytyy jotain kaikkien makuun, minusta kaikki lautasella oli hyvää (jopa mustekala, josta olen täällä oppinut tykkäämään). 

Pääruuaksi oli tarjolla tietenkin pizzaa ja pastaa. Itse emme niitä ottaneet, mutta naapuripöytiä vakoiltuamme totesimme annokset suuriksi ja herkullisen näköisiksi. Mies otti Voglian salaatin, jossa oli lähinnä iso määrä ilmakuivattua kinkkua, melonia, mozzarellaa ja salaattia (sisältäen eri lajeja salaattia.) Minä otin lampaankyljyksiä artisokalla, ja oli kyllä herkullista. Liha oli todella mureaa ja öljyssä lillutettu artisokka "kevensi" annosta. Tyttärelle riitti herkkupalat alkuruuasta ja lautasellinen ranskalaisia.

Jälkiruoka oli taas kokemus. Mies otti sitruunajäätelöä vodkalla, joka oli raikkaampi vaihtoehto. Minä ja tytär otimme kolmen suklaan moussen, josta sanottiin ruokalistalla, että "vous jamais vu". No ei ollut nähty. Mousse tuli noin puolentoista litran kulhossa ja sitä oli ainakin puoli litraa, eikä se ollut edes niin ilmavaa kuin yleensä. Luonnollisesti annos tuotiin tyttären eteen ja naapuripöytäläiset katsoivat meitä naureskellen. No eihän siitä jaksanut mitenkään syödä kuin kolmanneksen, vaikka se tosi hyvää olikin.



Ja mitäs vielä. Enemmän sai ruuasta maksaa kuin useimmissa ravintoloissa, mutta hinta-määrä-laatu-suhde oli kohdallaan. Palvelu oli ystävällistä ja vähäeleistä - sopii suomalaisille. Tännekin tullaan uudelleen!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Keidas keskellä Nizzaa

Usein olen valitellut, että ilman autoa on täällä Nizzassa vaikea päästä metsään. No eipä sitten ollutkaan, en vaan ollut mistään kuullut tästä keitaasta. Puolentoista kilometrin päässä kotoamme (eli yhtä kaukana kuin ranta) sijaitsee Estienne-d'Orvesin luonnonpuisto, joka on alhaalta ylös kukkulalle ulottuva luonnonvarainen puisto/metsä. Ylös pääsee joko kävelytietä tai rakennettuja polkuja pitkin. Nousu on aika huima, mutta ylhäältä avautuvat maisemat yli Nizzan korvaavat vaivannäön.

 Nizzan päällä kulkeva pikatie (näkyy keskellä kuvaa) näyttää hauskalta ylhäältä päin. Jotenkin näyttää kuin se olisi maantasossa, vaikka sijaitsee samalla korkeudella kuin asuntomme, joka on kuudennessa kerroksessa

Maisemat vetävät vertoja Nizzan perinteiseltä näköalapaikalta, Colline du chateaulta näkyville, onhan tämä kukkula Linnakukkulaa korkeammalla. Korsikan korkeinta huippuakin (jonka huhujen mukaan pitäisi näkyä Nizzaan asti) yritimme tähyillä ja arvelimme sen olevan kohdassa, jossa horisontti oli hiieman röpelöinen ja jonne Korsikan laiva oli matkalla.

Toinen ihana puoli paikassa oli hiljaisuus. Toki kaupungin melu kuului ylös asti, mutta se tuntui erilaiselta, kun ei itse ollut keskellä melua. Ylhäällä oli eväidensyöntipaikkoja, mutta ihmisiä vähän, ottaen huomioon, että oli kaunis sunnuntai-iltapäivä. Eikö silloin yleensä käydä perheen kanssa ulkoilemassa? Ehkä nizzalaiset olivat lähteneet autoillaan kauemmas vuorille. Siinä ehkä myös syy siihen, miksi en ole paikasta liiemmälti kuullut. Jos täällä halutaan luontoon, mennään autolla jonnekin jossa on vielä hiljaisempaa.

Ja vielä lapsinäkökulmaa. Kävelemään paljon tottunut nelivuotiaammekin jaksoi huipulle asti. Hyvillä rattaillakin sinne pääsee tietä pitkin, jos jaksaa työntää. Puistossa on myös aitaus, jossa on vuohia, kanoja ja kovaäänisiä hanhia. Puiston alaosassa on hyvä leikkipuisto, jossa on kiipeilytelineitä ja vehkeitä myös pienemmille lapsille.

Tänne kyllä tullaan uudestaan!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Paluu arkeen

Viime viikolla minulla ja tyttärellä loppui lomat. Mies lomaili heinäkuun tyttären kanssa ja minä elokuun. Kolme viikkoa elokuusta vietimme Suomesta nauttien. Melkoista matkustamista se taas oli, olimme yötä yhteensä kahdeksassa eri paikassa. Mutta oli se sen arvoistakin. Tapasimme meille tärkeitä ihmisiä ja kävimme tärkeissä paikoissa (ja Muumimaailmassa, Linnanmäellä ja Herra Hakkaraisen talossa). Uudella tavalla aloin taas arvostaa Suomen lenkkeilymaastoja, järvessä uimista, Hesaria ja sitä, että lapsi saattoi leikkiä pihalla itsekseen tai muiden lasten kanssa.

Torstaina alkoi tyttärellä koulu. Vähän harmitti se, että kaksi edellisvuoden parasta kaveria ei enää tullut samaan kouluun ja kiva opettajakin vaihtui. Koulussa hieman lisäharmitusta aiheutti se, että luokat oli sekoitettu ja samalla luokalla oli vain muutama tuttu lapsi edelliseltä luokalta. Onneksi hyvä vanha kaveri löytyi välitunneilla ja hänen kanssaan sitten leikittiin kuulemma koko päivä. Uusi opettaja vaikutti mukavalta ja muutenkin tytär oli tyytyväinen päästessään takaisin kouluun.

Mainitsin työpaikalla tuosta luokkien sekoittamisesta ja erään työkaverin mukaan se on tapana ainakin täällä Nizzassa. Että lapset oppisivat luomaan uusia verkostoja joka vuosi ja opettelisivat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. No onhan se tietenkin totta, mutta itse pitäisin parempana että opeteltaisin luomaan ihmissuhteita vähän pidemmällä aikavälillä. Eihän nyt yhdessä lukuvuodessa ehdi tutustumaan kaikkiin 26 luokkakaveriin. Toisaalta taitaa olla niin, että suurin osa suhteista muodostuu välitunneilla, kun leikitään vapaasti ja silloin on paikalla myös muiden luokkien oppilaat.