Alku, eli noin ensimmäinen kuukausi oli yksi elämäni vaikeimmista. Asunnonetsintä tuntui melkoiselta taistelulta. Tuntui siltä, ettei meitä haluttu tänne. Jos työn perässä tänne tulevalle EU-maan kansalaiselle on kodin löytäminen näin vaikeaa, mitäköhän se on jollekin afrikkalaiselle maahanmuuttajalle, jolla ei ole täällä mitään? Miinuspisteitä työnantajalle, jolta ei saatu minkäänlaista apua. Positiivista vaikeassa alussa oli se, että perhe tuntui hitsautuneen tiiviimmin yhteen ja se, että taas kerran tuli koettua, että asioilla on tapana järjestyä.
Tytär ja mies ovat lisäkseni kotiutuneet tänne hyvin. Oli onnenpotku, että vaikka mies joutui lopettamaan työnsä Suomessa, hän saa nyt tehdä etätöitä täältä, vieläpä paremmalla palkalla. Hienosti on hän saanut oman firman pystyyn olemattomalla ranskankielen taidollaan, tai pikemminkin englannillaan. Arki sujuu hyvin, kun minä vien tyttären kouluun ja mies hakee, sekä viettää tytön kanssa keskiviikot, kun koulua ei ole.
Tyttärestä on kehittymässä pieni ranskatar. Kohteliaasti jo sanoo aurevoirit ja mercit tuntemattomillekin ihmisille. Muutakin sanastoa hän on oppinut sukkelasti. Eläimiä, värejä ja ruumiinosia hän osaa, sekä laskea melkein kahteenkymmeneen. Ääntämys ei yleensä mene ihan nappiin, mutta nopeasti hän oppii, kun yhdessä opetellaan, miten pitää sanoa. Innokkaan alun jälkeen hän ei kouluun enää mene niin mielellään, mutta siellä ilmeisesti ihan hyvin kuitenkin viihtyy. Kavereitakin hän on koulussa saanut, mainitsee aina nimeltä samoja henkilöitä. Opettaja kertoi yksi aamu hänen leikkivän aina saman tytön kanssa, vaikka itse sanoi leikkivän mieluummin tiettyjen poikien kanssa, mutta puhuu kuitenkin paljon tuosta Lunasta.
Työt eivät ole lähteneet käyntiin ihan odotetulla tavalla. Projekti on haastavampi, kuin etukäteen tiesin ja koko muu tutkimusryhmä tuntuu pitävän projektiani melkoisena murheenkryyninä, joten olen aika yksin hommani kanssa. Nyt kuitenkin alkaa olla tarvittavat työkalut kasassa, jotta voin alkaa tehdä varsinaisia eksperimenttejä. Positiivista työssä on se, että sain heti aluksi kolmen vuoden rahoituksen, joten syksyä ei ole tarvinnut hukata apurahahakemuksen vääntöön, ja nyt on tarpeeksi aikaa (toivottavasti) saada aikaan hyviä tuloksia. Vieläkin tärkeämpää on se, että minulla on todella mukavia työkavereita, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Suuri osa on ulkomaalaisia, joten vietämme paljon aikaa myös työpaikan ulkopuolella.
Näitä joulukuusia (ja niiden päälle lunta) on ripoteltu ympäri Nizzaa.



