Näytetään tekstit, joissa on tunniste c'est la vie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste c'est la vie. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Maanjäristys

Eilen illalla koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen. Katselin sängyllä Dr. Housea DVD:ltä, kun yhtäkkiä talo alkoi heilua. Ei tärissyt kuten silloin, kun iso auto kulkee ohi, vaan tuntui heiluvan vaakasuunnassa. Mitään ääntä ei kuulunut, paitsi jalkalamppu heilui ja kilisi. No siinä se. Mitään vahinkoa ei syntynyt ja näin vain yhden muun tulevan ikkunaan ihmettelemään.

Koska minulla ei ole kokemusta maanjäristyksistä, katsoin netistä, oliko se maanjäristys ja olihan se. 5,3 Richterin asteikolla, järistyksen keskus Välimeressä, 192 km Nizzasta. Järistyksen voimasta kertoo jotain se, että kukaan työkavereistani ei ollut huomannut järistystä. Paikallinen lehti sentään uutisoi tapahtumasta.

Riviera on Ranskan maanjäristysherkintä aluetta ja täällä on pieniä järistyksiä harva se päivä. Täällä kerrotaan lisää, jos jotakuta aihe kiinnostaa enemmän. Itse en tuota vitsi lukea, etten ala suotta pelätä.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Asuntoasioita

Nykyinen asunto ei ole mikään huippulukaali, vaikka ylimmässä kerroksessa sijaitseekin. Viime aikoina on ollut kaikenlaista häiriötä.

Ensin tuli kylmät säät. Kuten viime vuonna, lämmöt tulivat pattereihin liian myöhään ja palelimme kunnolla pari päivää, ennen kuin tajusimme, että odotellessamme voimme lämmittää asuntoa ilmastointilaitteella. Kun vesi viimein saatiin pattereihin, tuli lisää hankaluuksia. Patterit lirisevät ja lorisevat ja välillä yskivätkin kovaäänisesti. Siksi niitä pitää ilmata päivittäin, mikä ei välttämättä edes auta. Huoltomiehetkin on niitä käynyt ihmettelemässä ja vaihtoivat pari katolle menevää ilmausputkea, joista toinen tulee alakerrasta.

Siitä päästäänkiin luontevasti toiseen asiaan, alakertaan. Siellä vaihtui omistaja, ja uusi omistaja remontoi asunnon huolella. Seiniä on kaadettu ja melkoista mekkalaa pidetty. Tosin se ei minua ole haitannut, kun olen päivät töissä. Lisäksi täällä rakennustyöläisten työpäivä alkaa vasta kahdeksalta, eikä aikaisemmin, niin kuin Suomessa usein. Miksi ne muuten Suomessa aloittaa jo seitsemältä?

Ja viimeiseen seikkaan. Tänä syksynä täällä on satanut harvinaisen usein (1-2 päivää viikossa) ja paljon. Muutama viikko sitten satoi niin, että vettä tuli katon läpi hissikuiluun. Hissihän tietenkin meni rikki. Se tarkoitti sitä, että työpäivän jälkeen jouduin kantamaan kauppakassia seitsemänteen kerrokseen. Onneksi nelivuotiaamme ei ollut moksiskaan moisesta kiipeämisestä. Hissin korjaamiseen menikin sitten kolmisen viikkoa.

Ei varmaan olla Nizzan ainoita asukkaita, joille sateet tietävät ongelmia. Täällä yleensä sataa niin harvoin, että mahdollisia halkeamia rakenteissa ei vaan huomata.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Älä kolhi vuokra-autoa!

Lauantaina pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Noin viikon ajan ennen muuttoa pakkasimme, stressasimme ja kiistelimme, kumpi joutuu ajamaan muuttoautoa. Tavaraa oli kertynyt vuoden aikana ihmeellisen paljon. Vuosi sitten tänne muuttaessamme meillä oli noin kolme matkalaukullista tavaraa, nyt tarvittiin muuttoon pakettiauto ja neljä apulaista. Muutto sujui hyvin, lukuun ottamatta kolhua jonkun vieraan autossa. Se syntyi, kun mieheni, joka ei ole ennen ajanut pakettiautoa, kolhaisi kääntyessään tien risteykseen (väärin) parkkeerattua autoa. Seurauksena oli auton vuokrauksessa annetun 900 euron takuun menetys, joka kirpaisee aika lailla. Opetuksena oli: Jos kolhit vuokra-autoa, kolhi sitten kunnolla, jos jostain syystä tekee mieli ajaa romurallia. Sama 900e menee niin pikkunaarmusta kuin isommastakin vauriosta.

Uusi asunto on tuntunut kivalta. Tilaa on paljon, vaikka aika paljon on myös kalusteita, koska asunto oli kalustettu ja halusimme silti tuoda tänne myös omiamme. Jotenkin myös arveluttaa ruveta myymään jääkaappia ja astianpesukonetta, jos jostain syystä joutuisi vielä vaihtamaan asuntoa. Toivottavasti ei, koska nyt tämä tuntuu meille hyvältä. Ai niin, ja tervetuloa kylään! Nyt meillä on vierashuonekin.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

C'est la vie (et la mort)

Työpaikalla kuoli eilen eräs mies. Hän työskenteli eri kerroksessa, joten en häntä tuntenut. Jonkun kerran sanoin bonjour, kun satuin samaan hissiin. Laitoksen syysjuhlissa näin, kun hän kaatui tuosta vaan. Joku sanoi, että hänellä oli ollut jotain terveysongelmia.

Eihän se tietenkään ole kummallista, että yli kuusikymppinen mies kuolee sydänkohtaukseen. Hieman kummallista sen sijaan oli, että eilen oli hänen viimeinen päivä töissään ennen eläkkeelle lähtöä ja hän kuoli juuri lähtiessään viimeistä kertaa kotiin.

Tulee mieleen, että mies oli yksinäinen ja työ oli pääasia hänen elämässään. Kuulin, että hän olisi päässyt eläkkeelle jo vuosia aikaisemmin, mutta hän halusi vielä jatkaa. Ja sitten kun ei enää tarvita, kuolema vie.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Sattuipa tänään

Olin vähän aikaa sitten ripustamassa pyykkiä kuivumaan ikkunan edessä, kun nuori mies kadulta viittilöi minua avaamaan ikkunan. Avasin ja kysyin, mitä asiaa hänellä on. Hän pyysi, voisiko tulla meille yöksi, koska hänellä ei ole yösijaa. Joutuisi nukkumaan ulkona, jos en ottaisi häntä meille. No, sanoin vain, että se ei ole mahdollista. Hän sitten toivotti hyvät illanjatkot ja jatkoi matkaansa.

Luulisi, että tuollaiselle siistille ja kivannäköiselle nuorelle miehelle majapaikka jostain löytyy.

torstai 11. helmikuuta 2010

Sen siitä saa

kun kirjoittaa blogiinsa, että kevät on täällä.

 

Saa märät kengät ja lumiloskapallon päällensä, kun käy ottamassa kuvia työpaikan kattoterassilla. Ja saa iloisen mielen, kun katselee lumisotaa leikkiviä opiskelijoita yliopiston pihalla. Ja saa ihmetellä, miten isä pääsee lentokentältä keskustaan, kun teitä on suljettu ja bussit eivät kulje (no taksilla tietenkin, pitkän jonottamisen jälkeen.)