perjantai 22. tammikuuta 2010

skiskiski osa 2.

Keskiviikkona oli siis työpaikan porukalla hiihtopäivä Auronin hiihtokeskuksessa, johon on vajaan kahden tunnin ajomatka Nizzasta. Samalla etäisyydellä on muitakin suuria hiihtokeskuksia, kuten Isola 2000, mutta Auron on kuulemma lähimmistä paikoista viihtyisin. Ajomatka vuorille ei ollut kovin mukava vuorten välissä kulkevia pieniä ja mutkaisia vuoristoteitä pitkin.

Perille päästyämme aurinko paistoi ja sää oli upea. Vuokrasin välineet, ja odottettuamme, että kaikki olivat saapuneet paikalle, pääsimme rinteeseen. Jostain syystä periaatteena oli, että laskisimme yhdessä, vaikka meitä oli parisenkymmentä. Minä tietenkin olin porukan hitain ja kokemattomin, varsinkin kun muut eivät juurikaan välittäneet rinteiden vaikeustasoista. Minun oli vaan pakko mennä perässä, koska karttaa ei ollut, ja rinteitä ja hissejä vaikka kuinka. Jossain vaiheessa tietenkin kävi niin, että muut olivatkin valinneet eri reitin ja luulivat minun nähneen, minne menivät. Olin näkevinäni heidät, mutta kun en ollut varma, menin samaa reittiä kuin edellisellä kerralla, tiesinpähän ainakin missä olin. No alhaalla ei näkynyt ketään, eikä ylhäälläkään. Onneksi oli kännykkä mukana, joka ei ihan heti saanut yhteyttä, kun vuoristossakin on katvealueita. Sain kuitenkin viimein kaverin langanpäähän ja odoteltuani jonkin aikaa, he tulivat hakemaan minut. Olivat tietenkin huolissaan, mihin olin joutunut, ja yksi herrasmies oli luullut nähneensä minut ja lähti minua etsimään sillä seurauksella, että eksyi itsekin. Löysi sitten kuitenkin ravintolaan, jossa söimme lounasta.
Lounaan jälkeen laskimme vähän rauhallisemmin. Rinteet menivätkin kiinni jo neljän-viiden välillä, kun valaistusta ei ollut. Osa jäi vielä nauttimaan lämpimiä juomia ravintolaan, mutta meidän automme lähti takaisin Nizzaan.

Kiva oli reissu. Vuoret olivat kauniit ja laskettelukin alkoi lopussa tuntua ihan mukavalle, kunhan vaan rinne oli tarpeeksi loiva. Seuraavan kerran vuoden päästä.

Odotellessani muita minulla oli aikaa räpsiä kuvia kännykällä. Harmi vaan, että aurinko ei enää paistanut.



 
 Tässä oli tarkoitus kuvata tuota keskellä näkyvää hienon terävää huippua.


 

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

skiskiski

Kun muutin tänne Välimeren rannalle, en arvannut joutuvani miettimään hiihtämistä tai laskettelua, ja kuuntelemaan laskettelujuttuja parin kuukauden ajan työpaikan kahvitauoilla. Päivän ykköspuheenaihe tuntuu monesti olevan, missä on tarpeeksi lunta lasketteluun tai minkälaiset laskettelukengät kukakin on ostanut. Nyt hiihtopuhe senkun kiihtyy, kun keskiviikkona on labran jokavuotinen hiihtopäivä. Ja se tietenkin tarkoittaa laskettelua, ei mitään murtomaahiihtoa.

Minä olen harrastanut laskettelua viimeksi joskus teinivuosina, enkä silloinkaan mitenkään ahkerasti. Lasketteluvälineitä tai toppavaatteita minulla ei ole, eikä varmaan olisi tullut mieleen ottaa niitä mukaan Nizzaan, vaikka olisikin. Niinpä innostuin, kun pari työkaveria ajatteli vaihtoehtoisesti mennä vuorilla luistelemaan. No se suunnitelma kuitenkin kariutui. Koska minä kuitenkin kovasti haluan nähdä lumiset vuoret, päätin sitten lähteä laskettelemaan. Avuliailta työkavereilta löytyy minulle lainaan lasketteluvaatteet, ja sukset ja monot saa vuokrattua. Onneksi monet työkavereistani eivät ole lasketelleet juurikaan minua enemmän, ja luulen, että lapsena opittu hiihtotaito suksilla kuin suksilla on jossain tuolla aivojen perukoilla. Jos ei muuten mäkeä alas, niin vaikka auraamalla.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Lomaraportti

Jos ei vielä edellisestä kirjoituksesta selvinnyt, niin vietimme kahden viikon joululomamme Suomessa. Kävimme läpi kaikki mummut, ukit ja siskot, joten yöpymispaikkoja oli yhteensä viisi, ja junalla ja autolla matkustettuja kilometrejä kertyi varmaan lähemmäs tuhat. Rankkaahan se oli, varsinkin tavaroiden pakkaaminen joka paikassa. Toisaalta oli ihan kiva, kun ei tarvinnut koko kahta viikkoa sekoittaa yhden ja saman huushollin elämää. Opin vähän aikaa sitten sanonnan, että kala ja vieraat alkavat haista kahdessa päivässä, vai miten se nyt menikään. Joka tapauksessa oli ihanaa nähdä läheisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. Yksi isoimmista asioista oli tavata ensimmäistä kertaa sisaren kolmekuukautinen vauva.

Tytär nautti kovasti reissusta. Huomasin, miten hänestä oli mukavaa, kun sai puhua suomea ja muut ymmärsivät. Sukulaisten lisäksi tytär kertoi kovasti juttuja myös joulupukille ja vieraille ihmisille junissa. Joulupukille kerrottiin muun muassa, miten oranssit lohikäärmeet syöksevät tulta, vihreät myrkkyä ja vaaleanpunaiset rakkauksia ja sydämiä. Junassa hän kertoi ravintolavaunussa tavatulle naiselle (ja samalla kaikille muille siellä olleille), että Siilinjärvellä on muiden lintujen ohella korppikotkia ja kakaduja. Kovasti tytär tykkäsi myös leikkiä suomalaisten lasten kanssa. Entisessä päiväkodissakin piipahdettiin tapaamassa vanhoja kavereita, jotka ottivat tyttären innokkaina vastaan. Monesti hän sanoikin, ettei haluaisi palata Ranskaan.

Mutta niin vaan palasimme. Ja paluu tuntui hyvältä, kotiinpaluulta. Aurinko paistoi ja oli ainakin 20 astetta lämpimämpää kuin Suomessa. Taas kerran tuli mieleen, että miksi ihmeessä pitää ihmisten asua niin kylmässä paikassa kuin Suomi. Paitsi:

Lunta Nizzassa


Lunta Suomessa