keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ranskalaisista osa I

Osa 1 otsikossa tarkoittaa sitä, että toivottavasti vielä myöhemminkin kirjoitan aiheesta lisää ja sitä että luultavasti näkemykseni muuttuvat ajan saatossa.

Ennakkokäsitykseni ranskalaisista ei ollut erityisen positiivinen. Ranskalaisten piti olla ylimielisiä tosikkoja. Kun kyselin eräältä tutuntutulta viime talvena mielipidettä labrasta, johon siis nyt olen päätynyt, hän kehui kaupunkia ja labraa, mutta ei halunnut tänne (olisi siis päässyt), syynä ranskalaiset, ranskan kieli (ja hedelmäkärpäset). Minua nyt ei mikään noista kolmesta erityisesti haitannut, joten täällä ollaan. Hiukan kuitenkin pelotti, miten tulen hiljaisena suomalaisena täällä toimeen.

Ja aiheeseen. Nykyinen mielikuvani ranskalaisista on hyvinkin positiivinen. Tykkään siitä, että täällä ollaan jotenkin koko ajan läsnä ihan tuntemattomillekin. Jos tönäistään vahingossa, pyydetään heti anteeksi, tai jos vaikka vain hipaistaan toista. Hymyjä jaellaan anteliaasti, varsinkin lapsille ja koirille. Kadulla saattaa tuntematonkin sanoa bonjour, jos katsoo vahingossa liian pitkään. Kerran tuli vastaan kadulla paloauto, jossa oli pillit päällä. Mieheni ja lapseni laittoivat kädet korvilleen, sillä seurauksella että palomiehet laittoivat pillit pois kohdallamme ja vilkuttivat meille. Suomessa yleensä käännetään katse pois ja ollaan kuin ei huomattaisikaan muita. Se minua erityisesti ärsyttää, kun itse uteliaana ihmisenä tarkkailen kovastikin ympäristöäni. Vaikka myönnetään kyllä, että osaan myös katsoa muualle, ettei tarvitsisi puuttua asiaan.

Täällä on muuten hyvä kirjoitus samasta teemasta. Paitsi että olen siis sitä mieltä, että ranskalaiset eivät ole niin etäisiä, mitä tulee tuntemattomien ihmisten huomiointiin. Joku saattaisi sanoa, että ulkokultaista kohteliaisuutta tuollainen yletön anteeksipyytely ja tervehtiminen, mutta minusta on kiva tulla kadullakin huomioiduksi, vaikka siinä ei olisikaan takana erityistä sydämellisyyttä minua kohtaan.

Ranskalaiset ratin takana onkin taas eri asia, mitä tulee muiden huomiointiin, mutta siitä ehkä joskus toiste.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Päivästä toiseen

Elämä alkaa tosiaan olla jo uomillaan. Minä käyn töissä ja tytär viettää päivät isänsä kanssa käyden rannoilla ja leikkipuistoissa.

Tuntuu siltä, että kaupunki alkaa jo olla hallussa. Tietää, mistä voi ostaa mitäkin ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua, mistä työmatkan varrella olevasta boulangeriesta saa parhaat lounasleivät. Työmatkat ovatkin mukavia. Matkan varrella voi ostaa torikojusta edullisia ja hyviä hedelmiä ja hakea kuppilasta espressoa, ennen kun saimme omaan koneeseemme tarvittavat kahvit vasta torstaina. On sekin, pitää liittyä Nespresso-clubiin, että voi ostaa koneeseen kahvia internetistä tai 1-2 Nizzassa sijaitsevasta liikkeestä. Espressoon olen kuitenkin aika hyvin jäänyt koukkuun (kun tajusin, että siihen pitää laittaa paljon sokeria), enkä enää kaipaa suomalaista maitokahvia. Enkä erityisemmin ruisleipää (saksalaista tummaa leipää täältä olen löytänyt).

Keskiviikkona kävimme juhlimassa Ranskan kansallispäivää katselemalla ilotulituksia rannalla. Sinne kerääntyi koko Nizzan asukkaat (ainakin melkein) ja tunnelma oli aika leuto. Tai sitten olimme vaan syrjässä suurimmista bileistä. Ihmiset katselivat ilotulituksia jopa hiljaisemmin kuin suomalaiset yleensä, vaikka esitys oli todella mahtava ja kesti pitkään.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kotona ollaan

ja nettiyhteyskin on jo saatu ja huonekaluistakin on jo melkein kaikki tärkeimmät, mitä nyt ruokapöytä ja tuolit puuttuvat.

Viimeiset vaiheet asunnonetsinnässä olivat aika tuskastuttavia. Viime postauksessa kerroin kattoterassiasunnosta, jonka siis melkein saimme. Mieheni työsopimuksen määräaikaisuudesta ja englanninkielisyydestä johtuen vuokranvälittäjä halusi meiltä pankkitakausta, joka olisi tarkoittanut vuoden vuokrien suuruista summaa pankkitilille tallennettuna. Olimme epätoivoissamme sen jo valmiit maksamaan, mutta pankilla olisi kestänyt sen järjestämisessä pari viikkoa ja asuntoa halusi jotkin muutkin, joten asunto annettiin sitten muille. Yhdessä toimistossa oli kuitenkin vielä vapaana asunto, jonka olimme käyneet jo ensimmäisellä viikolla katsomassa. Asunto oli muuten melko ok, mutta viidennessä kerroksessa ilman hissiä. Annoimme kuitenkin paperimme vuokranantajalle, josko hän olisi huolinut meidät. Emme halunneet jättää kaikkea yhden kortin varaan, joten vierailimme vielä muutamissa toimistoissa. Pahimmillaan emme olisi yhdestä toimistosta saaneet edes halpaa (vuokra alle kolmasosan minun nettotuloistani), kalustettua asuntoa vuoden vuokrasopimuksella (yleensä ne ovat kolme vuotta). Siinä vaiheessa lähdimme vihaisena (ja myönnetään, myös itkien) toimistosta ja huusin vain ranskalaisittan (?) "Comme vous voulez!". Yhdessä toimistossa meidät otettiin ystävällisesti vastaan, perheyrityksen nuori tytär opetteli asunnonvälitystä vuokra-asunnoilla. Hän soitti meille seuraavana päivänä ja kutsui katsomaan meille sopivaa asuntoa. Samalla kun olimme menossa katsomaan tuota asuntoa, meille soitettiin siitä 5. kerroksen asunnosta, että saisimme sen, joten sovimme seuraavaksi aamuksi vuokrasopimuksen kirjoittamisen. Kävimme kuitenkin katsomassa vielä sen toisen asunnon, joka vaikutti kivalta ja vuokranantajakin halusi vuokrata sen meille, joten teimme saman tien vuokrasopimuksen ja oharit sille toiselle vuokranantajalle, hahhahhaa.

Seuraavana lauantaina loppui väliaikaisen asunnon vuokrasopimus ja uusi asunto vapautui vasta maanantaina, joten asuimme rähjäisessä hotellissa kolme yötä (koska sängyt saatiin asuntoon vasta tiistaiksi). Ensimmäinen päivä heinäkuuta aloitin työt ja alkaa tässä pikkuhiljaa rutiinit muotoutua.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Töms

Viime perjantaina olimme tyttären kanssa kotikulmilla ylittämässä katua suojatiellä, kun auto törmäsi meihin. Se peruutti väärinpäin yksisuuntaista katua. En oikein tiedä, oliko se juuri lähdössä parkista vai mitä. Jostain syystä en sitä huomannut. Auto kuitenkin törmäsi minuun vasemmalta ja rengaskin kävi jalkani päällä, ja kaaduin tyttären päälle. Nousimme nopeasti ylös ja autosta tuli nuori mies ja nainen auttamaan meitä. Tytär huusi kovasti ja suu oli ihan veressä. Nuori mies saattoi meidät läheiseen apteekkiin, jossa ensin annettiin tytölle jotain homeopaattisia rakeita suun turvotuksen estämiseksi, jotka tyttöni sylki pois. Haavat pyyhittiin ja meille annettiin vielä puhdistusvälineitä ja särkylääkettä kotiin mukaan. Kun kaikki näytti olevan suurin piirtein kunnossa, pyysimme päälleajajilta nimet ja osoitteet mahdollisia lääkärikäyntejä varten.

Lääkärillä jäi kuitenkin käymättä. Tyttärellä oli huuli ja hampaat kipeinä muutaman päivän ja syöminen oli vähän vaikeaa. Minulla oli jalkapöytä kipeänä muutaman päivän, mutta nyt alkaa olla jo kunnossa. Pahinta oli ehkä henkinen säikähdys, että enkö tosiaan osaa olla valppaana liikenteessä ja ajatus, että pahemminkin olisi voinut käydä.

Perjantaina sain ranskalaisen pankkikortin ja sen ansiosta sain lauantaina uuden kännykän (joka hieman helpotti jalkakipuani, kun sillä pääsee nettiin). Maanantaina kävimme katsomassa uudelleen yhtä hyvää asuntoa, mutta samaan aikaan sitä oli katsomassa joku ranskan valtion museotyöntekijä, joka on palvellut valtiota 22 vuotta, ja jonka mies on myös valtion virkamies. Arvannette varmaan, kumpi perhe sai asunnon.

Tänään taas toivo heräsi, kun kävimme katsomassa pientä kolmiota aivan työpaikkani lähellä. Pienuutta korvaa 25m2:n oma kattoterassi. Aika kuumaa kattoasunnossa oli, mutta asunto oli hyvässä kunnossa. Keittiö pitäisi kyllä kalustaa kokonaan, siellä oli vaan tiskipöytä ja hana. Asunto vapautuu vasta 29. päivä, kun nykyinen vuokrasopimuksemme loppuu 27. päivä. Eli paljon on miinuksia tässäkin, mutta välittäjä lupasi varata sen meille maanantaihin asti, jotta ehdimme hommata vaaditut paperit. Ihan mukaviksi ihmisiksi on suurin osa asunnonvälittäjistä täällä osoittautunut, vaikka aika moni on jättänyt soittamatta lupauksista huolimatta. Huomenna menemme vielä katsomaan kolme asuntoa.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Delayed

Nayttaa silta, etta paasen aloittamaan tyot vasta heinakuun alussa, koska paperityot aloitettiin liian myohaan. Heh, ilmoitin muistaakseni maalis- tai huhtikuussa, etta otan tyopaikan vastaan. Paperityot aloitettiin kuitenkin vasta kun saavuin tanne, tai ilmeisesti vasta myohemmin. Toisaalta se ei haittaa, kun asioita on viela niin paljon jarjestelematta ja rahaakin on viela jaljella. Ja mikas taalla lampimassa on lomaillessa :)

Eilen asuntoasiatkin hieman selkeni, kun eraassa asunnonvalitystoimistossa eras kiva nainen selitti englanniksi, miksi asunnonvuokraukseen tarvitaan vakituinen tyosuhde Ranskassa molemmilla ymymym. Taalla useat vuokranantajat ottavat vakuutuksen sen varalle, ettei vuokralainen maksa vuokriaan. Vakuutusyhtiot sitten vaativat nuo em. paperit ja todistukset. Jos ei ole vakituista tyosuhdetta, saattaa loytaa vakuuttamattoman asunnon tai sitten muilla papereilla tai takaajilla voi saada vuokranantajan unohtamaan vakuutuksen. Takuuvuokrat on nykyaan laissa kielletty, koska ne ovat epareiluja vahatuloisia kohtaan, vaikka niihinkin kylla on tormatty (12kk takuuvuokraan, huh!). Eli nyt odotellaan miehen sopimuspapereita, jos ne vaikka auttaisivat. Eilen kavimme myos katsastamassa 4/5h+keittion asunnon, joka vaikutti hyvalta. Nakymat olivat surkeat ja sijainti meluinen (mutta hyva), mutta kunto ja koko kohdallaan. Aikaisemmin mainitulla kiinteistonvalittajalla on tulossa vuokraukseen villa kauempana keskustasta ja siitahan mieheni innostui, joten saa nahda, mihin paadytaan. Keskustaan vai parempiin maisemiin vahan matkan paahan.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Lamminta

Asiat eivat juurikaan ole edenneet. Jotkut kiinteistovalittajat haluavat pinon todistuksia vakituisista tuloista, joiden taytyy olla ainakin kolme kertaa asunnon vuokra. Suomessa jouduimme todistelemaan, ettemme tienaa liikaa, kun haimme tuettuja vuokra-asuntoja...

Aika korkean kynnyksen takana on myos soittaa kiinteistovalittajille. Jotkut osaavat jonkin verran englantia, useimmat eivat ollenkaan. No tuleepahan opittua ranskaa. Suomalainen kannykka on heille myos ongelma, eivatka voi tai osaa siihen soittaa. Ranskalainen kannykka on vasta hankinnassa, kun siihen tarvitsee Carte Bleun, eli jonkinlaisen ranskalaisen pankki/luottokortin, joka on vasta tulossa. Hyva uutinen sen sijaan on, etta sain hankittua ranskalaisen pankkitilin. Se on edellytys asunnon vuokraamiselle ja kannykan saamisella ja voisin kuvitella, etta edellytys myos noin tuhannelle muulle asialle.

Viikonlopun otimme rennosti (paitsi se pankkitilin hankinta - pankissa virkailija puhui minulle sanakirjan kanssa englantia). Lauantai-iltana kavimme vanhassa kaupungissa syomassa ja rannalla ihailemassa taysikuuta ja myrskyavaa merta. Se oli kaunista ja rentouttavaa. Sunnuntaina kavimme villi lansi -teemapuistossa junamatkan paassa. On siis lapsille tarkoitettu paikka. Nain kesakuussa siella oli mukavan valjaa, eika poniratsastukseen tarvinnut jonottaa kauan. Tytar kokeili mielellaan ratsastusta, mutta viihtyi kuitenkin parhaiten pomppulinnassa. Tanaan muuten kaytiin kolmatta kertaa karusellissa, mutta se ei enaa ollutkaan niin mukavaa, kun tytto oli ainut koko vempeleessa. K tykkaa paljon mieluummin leikkia muiden lasten kanssa vilkkaissa leikkipuistoissa (loysimme tanaan Nizzasta kolmannen leikkipuiston aika kaukaa), joissa voi kiipeilla.

Taalla muuten Kn ikaisia lapsia ei enaa kuljeteta rattailla, meille on siita kommentoitukin. Toisaalta heita ei varmaankaan kuljeteta kilometrien kavelylenkkeja ympari kaupunkia. Ja toisaalta useat Kn ikaiset syovat viela tuttia.

Ai niin ja viime perjantaina kavimme syomassa tulevan tyokaverin ja hanen puolisonsa luona. Meilla oli oikein hauskaa.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Ranskassa ollaan!

Kesakuun paivitykset ovat yhden laheisen nettikahvilan varassa, enka ole edes loytanyt kahvilaa wlanilla (onkohan sellaisia Ranskassa?). Yritetaan kuitenkin vahan.

Lauantaina siis tanne saavuimme. Tyttaren ensimmainen lentomatka sujui hyvin. Lahtoselvityksessa annettiin anteeksi muutama lisakilo. Sita ei annettu miehelleni anteeksi, etta oli kasimatkatavaroihin unohtunut Leatherman. No meni sitten yksi laukku (ja lisaa kiloja ilmaiseksi) ruumaan. Tytto tykkasi lennosta. Nousussa oikein hihkui innostuksesta, mutta sitten meni korvat vahan lukkoon. Pitkat unetkin tytto koneessa nukkui.

Sunnuntai ja maanantai meni ihmetellessa. Paikat olivat maanantainakin kiinni ilmeisesti Helluntaivapaapaivan vuoksi. Sunnuntaina kavimme jo rannalla. Tytar odotti rantaa kovasti, mutta pettyi, kun aallot olivat aika isot ja vesi viela melko kylmaa. Onneksi olemme loytaneet Nizzasta kaksi karusellia ja kaksi leikkipuistoakin, joita on taalla harvassa ja ne ovat pienia Suomeen verrattuna.

Tiistaina kavin katsastamassa tyopaikkani ja allekirjoittamassa pari paperia. Lisaksi sain hyvia neuvoja ja yhteyden yhteen kiinteistovalittajaan. Tiistaina ja keskiviikkona olemmekin kayneet kiinteistonvalitystoimistoissa ja saaneet ystavallista palvelua. Kaksi asuntoakin on jo tsekattu, mutta toinen oli huonossa kunnossa (vaikka vuokra oli korkea) ja toinen viidennessa kerroksessa ilman hissia (ja lisaksi hieman vanhanoloinen, vaikka se olikin tassa tapauksessa vaan plussaa). Tanaan aiomme jatkaa. Mina olen tyytyvainen tahan kahden tunnin siestaan - saa olla rauhassa eika tarvitse ajatella, etta pitaisi tehda jotain.

Eli hyvin on mennyt. Paljon asioita on viela hoitamatta, oikeastaan mitaan ei ole viela jarjestetty. Kaupunkia ollaan jo kierretty ristiin rastiin. Saa on suosinut, mita nyt viikonloppuna vahan satoi.