Päivästä toiseen

Elämä alkaa tosiaan olla jo uomillaan. Minä käyn töissä ja tytär viettää päivät isänsä kanssa käyden rannoilla ja leikkipuistoissa.

Tuntuu siltä, että kaupunki alkaa jo olla hallussa. Tietää, mistä voi ostaa mitäkin ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua, mistä työmatkan varrella olevasta boulangeriesta saa parhaat lounasleivät. Työmatkat ovatkin mukavia. Matkan varrella voi ostaa torikojusta edullisia ja hyviä hedelmiä ja hakea kuppilasta espressoa, ennen kun saimme omaan koneeseemme tarvittavat kahvit vasta torstaina. On sekin, pitää liittyä Nespresso-clubiin, että voi ostaa koneeseen kahvia internetistä tai 1-2 Nizzassa sijaitsevasta liikkeestä. Espressoon olen kuitenkin aika hyvin jäänyt koukkuun (kun tajusin, että siihen pitää laittaa paljon sokeria), enkä enää kaipaa suomalaista maitokahvia. Enkä erityisemmin ruisleipää (saksalaista tummaa leipää täältä olen löytänyt).

Keskiviikkona kävimme juhlimassa Ranskan kansallispäivää katselemalla ilotulituksia rannalla. Sinne kerääntyi koko Nizzan asukkaat (ainakin melkein) ja tunnelma oli aika leuto. Tai sitten olimme vaan syrjässä suurimmista bileistä. Ihmiset katselivat ilotulituksia jopa hiljaisemmin kuin suomalaiset yleensä, vaikka esitys oli todella mahtava ja kesti pitkään.