sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sunnuntai

Muutaman viikon takaisen Monacon reissun jälkeen emme ole tehneet tyypillisiä sunnuntaireissujamme. Yleensä olemme käyneet vanhassa kaupungissa ravintolassa syömässä (Se Oikea Ravintola on vielä löytämättä) ja sitten linnavuorella (Colline de Chateau), jossa on Nizzan paras sunnuntainviettopuisto. Viime sunnuntaina katselimme siellä kun nuoret miehet pelasivat rugbya, tytär lennätti leijaa ja harjoitteli potkulautailua. Hyvä leikkipuisto ja kahvilakin sieltä löytyy. Ja ennenkaikkea upeat maisemat. Vuorelle voi kiivetä rappusia pitkin tai mennä hissillä.

Tänään kävimme vain syömässä ja rannalla istuskelemassa. Sää on taas ollut kesäinen ja täydellinen - ei enää liian kuuma. Illalla kävin ensimmäistä kertaa lenkillä. En viitsinyt lähteä rantabulevardille, joka on perinteinen Nizzankävijöiden lenkkeilyreitti, vaan lähdin viereiselle kukkulalle, ylöspäin kävellen ja alaspäin juosten. Niin pysyi sykkeet oikein sopivina. Kunnonkohotuksen lisäksi lenkkeilyn tarkoituksena on tutustua ympäristöön. Nyt löysinkin melko läheltä uuden leikkipuiston ja yleisen uima-altaan, joka on auki vain heinä- ja elokuussa. Mikähän järki siinäkin on? Tai no keksinkin saman tien vastauksen. Ehkä se on koulujen käytössä muina aikoina.

Ja hei, kommentoikaa nyt jotain, että saan jonkin kuvan, kuka tätä oikein lukee vai lukeeko kukaan. Tiedän kyllä, että nämä jutut tuskin mitään ajatusmyrskyjä herättävät, mutta sanokaa nyt edes jotain. Vaikka että haluatteko kuulla jostain asiasta enemmän. S'il vous plait!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Syksy

Syksy tuntui tulleen tänne ihan rysäyksellä. Viime viikolla satoi melkein joka päivä ja paljon. Vähän matkan päässä Cannesissa oli ollut ihan tulvia, mutta ei onneksi täällä. Ilmakin on viilentynyt niin paljon, että vaikka tänäänkin paistoi välillä aurinko, niin piti vetää pitkähihainen paita jo päälle. Eilen käytiinkin ostamassa iso läjä syysvaatteita, kun mukaan Suomesta tuli lähinnä kesävaatteita. Muutama muukin oli tainnut havahtua syksyn tuloon myöhään, niin kova ryysis kaupoissa oli.

Sisälläkin on kylmä. Isot yksinkertaiset ikkunat eivät eristä juuri mitään, eikä lämmitystä ole taidettu vielä panna päälle. Lisäksi suurimmassa osassa asuntoa on kivilattia, eikä mattoja ollenkaan. Pitää kai harkita asunnon lisäsisustamista. Sisustaminen on vaan laji, josta en pidä yhtään ja jossa meillä tulee aika lailla erimielisyyksiä miehen kanssa. Olisikohan sittenkin helpompi vaan ostaa vielä lisää vaatteita ja kunnon tohvelit koko perheelle?

Syksyn tulo (ja koulun alkaminen) näkyi myös flunssana tyttärellä. Perjantaina emme halunneet nuhaista tyttöä viedä kouluun. En tiennyt, miten sellaisessa tilanteessa on tapana käyttäytyä, eikä minulla ollut koulun puhelinnumeroa. Siispä menin koulun alkaessa sinne kertomaan opettajalle, että tytär on sairas, eikä tule. Sain siihen vastauksen ranskaksi, jonka ymmärsin niin, että pitäisi mennä lääkäriin ja hankkia lääkärintodistus, että koulussakin tiedettäisiin, onko kyseessä virus vai mikä. No tietenkin sanoin heti, ettei se ole Grippe A (sikainfluenssa), koska oireena on vain nuha. Mutta ei sitten käyty nuhan takia lääkärissä ja nuha onkin jo parantunut. Kuulin myöhemmin, että täällä ei ole tapana soittaa kouluun yhden päivän poissaolon takia.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ensimmäinen koulupäivä


Tytär oli tänään ensimmäistä päivää koulussa. Aamulla hän oli heti innoissaan ja joutui odottelemaan saattelemaan tulevia vanhempiaan reppu selässä ja kengät jalassa. Koulussa hän pongasi ikkunalaudalta kivoja leikkihevosia, joilla asettui heti leikkimään ja sanoi kiltisti meille heipat, ja pussasi minua ranskalaisittain molemmille poskille. Hiukan oli ilme hämmentynyt, mutta hyvin päästi vanhemmat lähtemään. Minäkin pystyin nielemään itkuni ja esittämään reipasta ja iloista.
Opettaja vaikutti mukavalta, samoin kuin avustaja. Opettaja muisti Kertun nimenkin, vaikka vain ohimennen tapasimme viime viikolla. Luokassa on reilu kaksikymmentä oppilasta, kaikki 2-3 –vuotiaita. Eli aika paljon, kun Suomessa on 3 hoitajaa 21 yli 3v. lasta kohti. Osa lapsista itki vanhempien lähtiessä, mutta opettaja ja avustaja lohduttivat lapsia ja pitivät heitä sylissä. Meille esittäytyi myös bulgarialainen nainen, jonka poika ei myöskään osaa ranskaa. Kuulinkin, että koulussa on erityisopettaja, joka tulee joskus treenaamaan maahanmuuttajalapsia.
Lounaaksi hain tyttären kotiin. Meille selvisi tänään myös, että ensi viikolla tytär pääseekin jo koulun kanttiiniin, mikä helpottaa elämäämme, mutta myös tytön koulupäivät pitenevät. Keskiviikot hän on kuitenkin kotona. Lounastauolla tytär halusikin taas takaisin kouluun, niin että aloin jo miettiä, miksi hän ei viihdy kotona.
Lounastauon jälkeen lapsilla olikin päiväunien vuoro, mutta minulla ei ole luotettavaa tietoa, nukkuiko tytär vai ei, mutta sama kai tuo. Hän ei ole nimittäin kotona nukkunut päiväunia varmaan kuukauteen. Osaa kuitenkin koulussa ilmeisesti maata hiljaa ja levätä. Sanoi vain itse ensin, että nukkui, mutta myöhemmin väitti, että ei siellä tarvitse nukkua, kun vaan lepäillä.
Kun hain tyttären koulusta, hän oli edelleenkin tyytyväinen kouluunsa. Ensimmäisen koulupäivän kunniaksi kävimme sitten mehulla ja pullalla ja vietimme rauhallisen koti-illan. Tytär tuossa juuri nukahtikin saman tien saatuaan päänsä tyynyyn, mikä viittaa siihen, että päiväunia ei olekaan nukuttu.
Eli olen tyytyväinen tähän päivään ja kaikki meni paremmin kuin odotin. Saattaahan tyttären ilo olla osaltaan uutuudenviehätystä, mutta hyvältä näyttää. Isälle tosin sanoi, ei niin vakavalla äänellä, että siellä oli ihan tyhmää ja muut lapset olivat ihan tyhmiä, mutta vaikutti siltä, että oli vaan kyllästynyt kun kokoajan kyselimme kaikenlaista. Ja varmasti niitä negatiivisiakin tuntemuksia hänellä oli, mutta selvästi positiivisia vähemmän.
Tänään oli myös ensimmäinen päivä, kun täällä satoi kunnolla.

torstai 10. syyskuuta 2009

Kouluasioita

Täällä koulut alkoivat viime torstaina muilla paitsi tyttärellämme. Muutettuamme tähän asuntoon heinäkuun alussa menin järjestämään tyttärelle koulupaikkaa, mutta lähin koulu (joka melkein näkyy ikkunasta) oli täysi. Tänään päätettiin, että koulukompleksiin perustetaan uusi école maternelle -luokka, johon tyttärenikin pääsee ensi viikolla. Hyvä juttu, paitsi että uudelle luokalle ei riitäkään paikkoja koulun ruokalassa, jonka vastuulla on lasten hoito välillä 11.30-13.30. Meidän pitää siis joka päivä hakea lapsi kotiin syömään kesken työpäivän. No, niin me joka tapauksessa oltaisiin jonkin aikaa tehtykin, mutta nyt emme tiedä, miten kauan tämä järjestely jatkuu. Onneksi koulu tosiaan on noin lähellä, että miehen on helppo hoitaa ainakin osa ruokatunneista ja minunkin varmaan pitää töistä välillä hurautella kaupunkipyörällä, jos miehellä on muita työpalavereita juuri silloin.

Toinen juttu on keskiviikot, jolloin koulu on kiinni. Silloin työssäkäyvien lapset ovat garderiessa, joka on eri paikassa kuin koulu, mutta tässä tapauksessa samassa kompleksissa. Ja yllätys yllätys, sekin on täysi. Lähin seuraava garderie on jonkin matkan päässä, mutta tuntuu hieman ikävältä viedä lapsi taas uuteen paikkaan, kun kielen ja koulun uusien ihmistenkin kanssa riittää varmaan sopeutumista. Eli katsellaan nyt sitäkin. Olemmehan nytkin lähes kuukauden sumplineet niin, että tytär on kotona, vaikka molemmat teemme töitä, vaikka se aika raskaalta onkin tuntunut.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Mistraalituuli

Tänään tutustuimme ilmiöön nimeltään mistraalituuli. Vasta nyt, vaikka onhan täällä asuttu jo kolme kuukautta ja tuulisiakin päiviä on ollut. Aamulla en huomannut mitään erikoista, mutta kun töissä menin tavalliseen tapaani syömään eväitäni kattoterassille (josta on muuten upeat maisemat vuorille ja yli Nizzan - pitää joskus ottaa kuva), oli tuuli yltynyt. Ensin lähti lentoon eväsrasian kansi ja sitten lusikka ja niin katsoin parhaakseni mennä sisälle syömään.

Tämä tuuli ei kyllä viilennä, vaan tuntuu aika kuumana. Nyt yhdeksän jälkeenkin on vielä 28 astetta lämmintä, vaikka on jo pimeää. Ilma on kyllä kirkastunut huomattavasti. Rannalta ja työpaikan terrassilta näki kauemmaksi kuin normaalisti, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraa. Nyt täysikuu paistaa kirkkaana.

(Kun etsin aamulla löytämääni linkkiä mistraalituuleen, etsin sitä suomenkielisiltä sivuilta, koska vahvasti muistin kirjoituksen olleen suomenkielinen. Se olikin englanninkielinen, mikä kertoo siitä, miten omalta kieleltä englanti alkaa täällä tuntua. Pitäisi kai alkaa vaan puhua enemmän ranskaa. Aionkin ilmoittautua marraskuussa alkavalle, ulkomaalaisille tutkijoille tarkoitetulle ranskan kurssille. Toisaalta olen tyytyväinen, jos myös englanninkielentaitoni paranee.)

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Eläintarhassa

Tämän sunnuntain retki kohdistui Cap Ferratissa sijaitsevaan eläintarhaan. Tytär oli aamulla kovasti eläintarhaan menoa vastaan. Ihmettelimme sitä kovasti ja saamistamme vastauksista päättelimme, että tytär kai luuli, että eläimet kulkevat vapaina eläintarhassa. Leijonat erityisesti pelottivat. No, selitettyämme miten eläintarha toimii, tyttö lähti matkaan innoissaan, joskin olisi edelleen halunnut enemmän kuumahiekkaiselle rannalle.

Koska meillä ei ole autoa ja mieluummin matkustamme junalla kuin bussilla, katsoimme kartalta lähimmän juna-aseman. Sieltä (Beaulieu-sur-mer) näytti olevan noin kahden kilometrin matka eläintarhaan. No olihan se varmaan kaksi kilometriä, mutta vuorotellen ylä- ja alamäkeä. Rattaiden kanssa helteessä kävely ei ollut mitenkään nautittavaa, varsinkin kun jalkakäytävät olivat juuri ja juuri rattaiden levyiset.

Eläintarha oli kyllä käymisen arvoinen. Pienihän se oli, mutta ehtipähän katsella kaikkia eläimiä kunnolla. Tytär tykkäsi kuulemma eniten karusellista (kolmen hengen kolikkokaruselli) ja eläimistä eniten isosta karhusta, joka näyttäytyi yleisölleen anteliaasti. Pienen apinanpoikasen, joka roikkui vielä kiinni äidissään hän olisi halunnut itselleen. Apinaemo poikasineen oli kyllä minunkin suosikkini, sekä taitavasti roikkuva hämähäkkiapina.

Tyttären suusta kuulee nykyään niin nerokkaita ja hauskoja juttuja, että niistä voisi perustaa oman blogin. Tämän päivän ykkönen oli, kun hän puhui kulkusista. Ihmettelimme, että mitäköhän eläimiä ne ovat, kunnes selvisi, että tytär tarkoitti kilejä. Soi hänellä vissiin joululaulu päässä.

Nämä sunnuntairetket ovat kyllä kivoja viikon nollaajia ja samalla tulee Riviera tutuksi. Idän suunnan juna-asemakaupunkeja olemme käyneet läpi järjestyksessä. Beaulieu-sur-mer oli kiva pikkukaupunki, ilmeisesti suunnattu hyvätuloisille asukkaille. Cap Ferratissa oli suuria luksustaloja korkeiden aitojen takana ja maisemat noista taloista merelle mahtoivat olla upeita.
Valitettavasti ei tullut otettua kuvia.

tiistai 18. elokuuta 2009

Hiki virtaa

Jos olen joskus väittänyt, ettei Nizzassa ole koskaan liian kuuma, perun puheeni. Ei täällä varmaan vieläkään ole niin kuuma kuin Italiassa tai Espanjassa, mutta liian kuumaa minulle, olisiko jotain 30 astetta. Katujen aurinkoisia puolia välttelen. Tänään oli tuskaa kävellä vierailulla olevan isäni kanssa rantapromenaadia pitkin, kun varjoja oli vain paikoin. En tajua miten joku jaksaa maata rannalla päivällä ilman aurinkovarjoa, paitsi jos lilluu puolet ajasta meressä.

Onneksi edes töissä on viileää. Työpöytäni on ilmastointikoneen alla, joka yrittää pitää yhden lajikumppaninsa kanssa ison laboratorion sopivan viileänä kärpäsille. Töitä varten jouduin kaivamaan laukun pohjalta pitkähihaisen puseron ja pukeutumaan töissä pitkälahkeisiin housuihin. Välillä on sukkiakin ikävä. Kun menen syömään eväitä työpaikan kattoterassille tai kun lähden töistä, on kuin saunaan menisi. Ensin sitä vaan lämmittelee auringossa siihen asti, että on taas liian kuuma...