sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lu Mai, lu festin de Nissa

eli Nizzan toukokuun juhlat. Monisatavuotisen perinteen mukaan vietetään Nizzan Cimiezin puistossa kevään tulon (no minusta täällä on jo kesä) juhlaa toukokuun jokaisena sunnuntaina. Vaikka tänään on helluntai (Pentecôte) täälläkin, juhla on aina ollut puhtaasti pakanallinen. Ihmeen vähän on noita juhlia mainostettu. Työkaverit eivät ole maininneet mitään juhlista ja eilen vasta sattumalta törmäsimme aiheeseen. Ehkä juhlista halutaan pitää turistit poissa?

Kauniissa Cimiezin puistossa oli paljon ihmisiä pitämässä piknikkiä. Nizza-aiheeseen liittyen myytiin muun muassa käsitöitä, syötävää ja kirjoja. Saipa tytär viimein sen ilmapallonsakin, joka jäi vappuna saamatta. Musiikki soi ja ihmiset tanssivat. Lapsille oli pomppulinna ja pehmeä kiipeilyseinä. Tunnelmaltaan juhla muistutti hieman Helsingin vappua, mutta paikalla oli pääosin lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Eli ensi vuonna taidammekin mennä viettämään vappua (joka osuu sunnuntaille) Cimieziin!
 Nämähän ovat kuin suomalaiset lavatanssit. Musiikki vaan oli jotain muuta kuin humppaa.

 Ja suomalaisia pahkakäsitöitä! Vai olisikohan sittenkin oliivipuuta...

lauantai 22. toukokuuta 2010

Merenherkkuja Nizzassa

Ajattelin nyt avartaa tämän blogin maailmaa ja alkaa kirjoittaa myös muistiinpanoja Nizzan ravintoloista. Mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Käymme kuitenkin ainakin kerran viikossa ulkona syömässä ja tykkäämme kokeilla erilaisia paikkoja. Erityistä kirjoitettavaa ei aiheesta vaan ole ennen oikein ollut, koska täällä ravintolat muistuttavat toisiaan, pizzaa ja pastaa lähinnä. Tänään kuitenkin kävimme maininnan arvoisessa paikassa, Le Café de Turin, eli Torinon kahvila.

Paikka sijaitsee Garibaldin aukion laidalla ja koostuu kolmesta paikasta, joissa on osittain sama ruokalista. Kaikista kuitenkin saa ostereita, simpukoita, mustekalaa ja muita mereneläviä. Me kävimme lounasaikaan pienimmässä paikassa, Turinissimossa. Siellä oli tarjolla ruokalistalla olevien äyriäisten lisäksi muutama salaatti, pasta ja pääruoka. Kaikki sisälsivät äyriäisiä tai kalaa, joten kala- tai äyriäisallergisille paikka ei oikein sovi. Lapselle ei myöskään löytynyt oikein muuta kuin ranskalaisia.

Mies tilasi Salade de fruits de merin eli merellisen salaatin. Se maksoi vain 8 euroa ja oli miehen mielestä ehkä paras merisalaatti, jonka on Nizzassa syönyt. Minä tilasin tylsästi Saumon au poireau (18e), lohta purjokastikkeessa, vaikka nähdessäni naapuripöydän simpukkapastan kaduin heti tilaustani. No ei kuitenkaan tarvinnut katua. Lohi oli hyvin paistettu, eikä ollut liian kuivaa. Kermainen purjokastike oli herkullista, samoin kuin lisukkeena olevat öljyiset, yrttiset paistetut perunat. Perunat kelpasivat hyvin tyttärellenikin, olivat kuulemma yhtä hyviä kuin ranskikset. Annostani piristi myös pieni lisukesalaatti, jollaisia aika harvoin näkee täällä.

Ruoka oli todellakin hintansa veroista. Jos haluaa Nizzassa syödä mereneläviä, kannattaa mennä tänne. Simpukoita ja ostereita saa Nizzassa monesta paikasta, mutta täältä sai muutakin ja laatu vaikutti hyvältä. Toisaalta jos haluaa mereneläviä vain alkupalaksi ja muuten syödä esim. lihaa, kannatta valita vaikka joku Cours Saleyan turistipaikoista. Helatorstaina tosin testasimme siellä sijaitsevan Le Grand bleun, jonka ruoka oli vain keskinkertaista. Hyvää siellä oli menu, jonka alkupalaksi sai ostereita, mutta muuten perusruokaa. No sinne emme kuitenkaan mene toiste, kun taas Café de Turinin voimme viedä vieraat, jotka haluavat merenherkkuja.

torstai 13. toukokuuta 2010

Verollepanoa osa 2

Viime perjantaina alussa menimme uudestaan verotoimistoon ilmoittamaan tulojamme, kuten oli käsketty. Portilla meille sanottiin, että tulkaa maanantaina uudelleen. Mies kuitenkin meni hakemaan leimaa paperiin, jolla todistaisi Suomen verottajalle, että maksaa veronsa Ranskaan. Ilman veroilmoitusta Ranskaan ei tietenkään sellaista paperia voi tehdä, joten hän sai varattua meille ajan maanantaille. Maanantaina menimme uudelleen ja meille oli varattu jopa englantia osaava tulkki.

Hiemanhan tuo oli monimutkaista, lähinnä siksi, että menimme naimisiin viime vuonna (vaikkakin Suomessa). Meidän piti yhteensä täyttää kolme veroilmoitusta. Molemmilta yhdet ennen naimisiinmenoa ja yksi yhteinen naimisiinmenon jälkeen. Ja verotädit lupasivat, ettei Suomen tuloja veroteta täällä (ja Suomen verokarhu lupasi pitää näppinsä erossa Ranskan tuloista, vaikka ne kiltisti Suomeen ilmoitinkin). No onpahan nyt ainakin oltu rehellisiä ja lainkuuliaisia Euroopan kansalaisia.

Verovirastossa oli todellakin varauduttu toukokuun ruuhkiin. Toimisto, jossa edellisellä kerralla kävimme, oli suljettu ja toiselle puolelle taloa oli avattu isommat tilat. Yhdessä huoneessa jaettiin vain lomakkeita ja iso alue oli varattu odotussaliksi. Joka puolella oli ihmisiä opastamassa, minne pitää mennä, ja tietenkin myös isoja kylttejä.

Verotoimiston pihalla oli kaistat kävelijöille. Luuletteko, että ranskalaiset niitä tottelivat?  

Verotoimistosta ei ollut vaikea löytää ulos.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Villa Ephrussi de Rotschild

Paras paikka Rivieralla vierailevalle maalaismummulle toukokuussa on St-Jean-Cap-Ferratissa sijaitseva Villa Ephrussi de Rotschild. Matkusta junalla Beaulieu-sur-mer -nimiseen pikkukaupunkiin, kävele sataman ja uimarannan ohi korkealle niemellä sijaitsevalle kukkulalle, jossa iso vaaleanpunainen villa sijaitsee ison puutarhan keskellä.

Villan rakennutti Paronitar Béatrice Ephrussi de Rotschild. Hän oli rikkaan Rotschild perheen tytär, joka meni naimisiin toisen rikkaan pankkiiriperheen pojan, Maurice Ephrussin kanssa. Tarinan mukaan avioliitto ei ollut kovin onnellinen ja jossain vaiheessa puolisot asettuivat asumaan erilleen. Paronitar rakennutti itselleen tämän valtavan huvilan, jonka suunnittelusta vastasi myös suurissa määrin. Eronsa jälkeen paronitar vietti riehakasta elämää, matkusteli paljon ja oli vakiovieras Monacon kasinolla. Kerrottiin myös hänen viihtyvän huomattavan paljon enemmän naisten kuin miesten seurassa. Näin siis kertoi meille villaa esittelevä opas. Paronittaren kuoleman jälkeen villasta tehtiin hänen toiveensa mukaan museo, jossa on esillä hänen keräämänsä taidetta - paljon posliinia, hienoja kankaita ja tauluja. Taloa ympäröi eriteemaisia puutarhoja, joista osa on rakennettu viime vuosina. Ruusutarhan ruusut ovat kauneimmillaan juuri nyt (tai ehkä viikko sitten) ja muutkin puutarhat ovat parhaimmillaan toukokuussa. Paikan keskipiste on ranskalainen puutarha, jossa on paljaita nurmikenttiä ja hienot suihkulähteet musiikilla säestettynä (niin että melkein jo meni suomalaisen mielestä överiksi). Upeinta villassa on kuitenkin Välimerelle avautuvat maisemat.

Ja myönnän, en ole vielä kunnon bloggari, kun kamera jäi kotiin ja jouduin kuvaamaan kännykkäkameralla.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Jumissa Nizzassa

Edellisen postauksen vieraat pääsivät kotiin, mutta viime viikon maanantaina tulivat vieraiksi siskoni perheineen ja täällä he ovat edelleen. Heidän piti päästä kotiin maanantaina, mutta sattuneesta syystä lento peruttiin. Ja myös huominen suora lento. Seuraava yritys olisi lauantaina.

No, mikäpä heidän on täällä ollessa, lämmössä ja auringonpaisteessa. Toisaalta on hieman stressaavaa koko ajan kytätä lentoyhtiön ja Finavian tiedotuksia. Hieman myös pelottaa se, että tyttäremme sairastui viime lauantaina vesirokkoon, joka helposti tarttuvana tautina puhkeaa todennäköisesti myös 7-kuukautiselle sisarenpojalleni. Vesirokossa ei saa lentää. Siksi olisi hyvä saada porukka Suomeen ennen näppylöitä. Tytär on päässyt vesirokon kanssa helpolla - näppylöitä on kohtalaisen vähän, eikä kuumetta ollenkaan (panee miettimään, että onkohan tuo edes vesirokko).

Siitä voin kyllä kiittää Eyjafjallajökullia, että saimme sairaalle lapselle hoitajat. Koulusta pitää olla vähintään viikko pois, tai kunnes näppylät ovat hävinneet.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Monaco

Kun viisi aikuista (joista yksi tukevasti raskaana), kaksi nelivuotiasta, yksi ehtiväinen kaksivuotias ja yksi imeväinen lähtevät junalla kolmien rattaiden kanssa Monacoon, ei luvassa ole kovin rentouttava päivä. Ai miksi?

a) Monacon juna-asema sijaitsee maan alla ja ulos on lukuisia eri poistumisreittejä, joiden nimet eivät satunnaiselle turistille kerro mitään. Jos lähtee ylöspäin, pääsee Monte-Carloon, josta on pitkä matka merimuseoon ja linnalle. Alas olisi sen sijaan oikea suunta, mutta järki sanoo, että jos on maan alla, vielä alempana voi olla vain parkkiluola.

b) Monaco on yhtä rinnettä koko kaupunki. Jos siis lähtee vahingossa ylöspäin juna-asemalla, on satamaan päästäkseen pakko tulla alas. Onneksi Monacoon on rakennettu paljon julkisia portaita ja hissejä, mutta kolmien lastenrattaiden kanssa ne eivät ole paras vaihtoehto. Jos sitten haluaa mennä merimuseoon, pitää taas nousta noin pilvenpiirtäjän verran ylöspäin.

c) Satamassa on toki mukava auringonpaisteessa ihailla luksusjahteja ja hienoja autoja, mutta ei lasten kanssa. Toisella puolella on kaiteeton satama-allas ja toisella autotie, eli heikkohermoisen äidin painajainen.

d) Merimuseo isoine akvaarioineen on melko kiva nähtävyys leikki-ikäisille. Pääsiäispäivänä paikka vaan on täynnä turisteja ja tarkkoja vartijoita, jotka tulevat kurtistelemaan kulmiaan, jos lapset juoksentelevat ympäriinsä.

Kaikesta huolimatta meillä oli mukavaa. Minusta on ihana viettää aikaa suomalaisten ystävieni kanssa ja tytär nautti suuresti suomenkielisestä lapsiseurasta.

Monacon Grand Prix -kisat ovat reilun kuukauden päästä. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin.

Katsomoita on jo rakennettu.

 Tähän taitaa tulla varikko-alue

perjantai 2. huhtikuuta 2010

C'est la vie (et la mort)

Työpaikalla kuoli eilen eräs mies. Hän työskenteli eri kerroksessa, joten en häntä tuntenut. Jonkun kerran sanoin bonjour, kun satuin samaan hissiin. Laitoksen syysjuhlissa näin, kun hän kaatui tuosta vaan. Joku sanoi, että hänellä oli ollut jotain terveysongelmia.

Eihän se tietenkään ole kummallista, että yli kuusikymppinen mies kuolee sydänkohtaukseen. Hieman kummallista sen sijaan oli, että eilen oli hänen viimeinen päivä töissään ennen eläkkeelle lähtöä ja hän kuoli juuri lähtiessään viimeistä kertaa kotiin.

Tulee mieleen, että mies oli yksinäinen ja työ oli pääasia hänen elämässään. Kuulin, että hän olisi päässyt eläkkeelle jo vuosia aikaisemmin, mutta hän halusi vielä jatkaa. Ja sitten kun ei enää tarvita, kuolema vie.